Sitaattiotsikko rakentaa vuorovaikutusta

Otsikko on tekstin villein ja vapain elementti. Ihanteellinen otsikko on ytimekäs ja kiinnostava, minkä lisäksi se kertoo tekstin tavoitteen ja näkökulman. Otsikon laatimisesta ei kuitenkaan ole juuri tämän seikkaperäisempiä ohjeita, koska toimiva otsikko voi rakentua melkein miten vain. Asiallisessa toteamuksessa ei ole otsikkona moitteen sijaa. Mainio otsikko voi olla myös voimakas kärjistys, joskus taas pelkkä yksittäinen sana. Tai osuva sitaatti.

Perinteisen valtamedian jonkinlaisena ohjenuorana toimiva STT:n tyylikirja neuvoo keksimään hyvän otsikon, joka avaa jutun olennaisimman ja kiinnostavimman sisällön niin, että lukija ymmärtää jutun jujun. Toimittajallakin on siis vapaat kädet toteuttaa itseilmaisuaan. Tyylikirja kannustaa nostamaan otsikkoon esim. näpsäkän lainauksen.

Klikkijournalistien alhaisen moraalin vastaisesti ”otsikolle pitää – – löytyä katetta jutun sisällöstä”. Minäkin saatoin aiemmin mennä retkuun, kun luulin että olen aina vetänyt vessan väärin tai jotain muuta huolestuttavaa. Nyt jos otsikko maalailee: ”Tätä et tiennyt ansiosidonnaisuudella elävien perunarieskan syönnistä”, en takuulla klikkaa. Takuuni ulottuu nimittäin vain kaikkiin sellaisiin otsikoihin, joista selviää mutkattomasti tekstin pääasia.

Sitaattiotsikko on vivahteikas ja persoonallinen tapa kiteyttää tekstin pääsanoma, ja se pitää pintansa niin klikkiotsikoissa kuin tieteellisissä tutkielmissakin. Alaotsikko toisinaan täsmentää tai selittää pääotsikon viestiä, ja niiden välissä on usein ajatusviiva. Sitaatin voi sijoittaa ennen selittävää osaa tai sen jälkeen. Tässäkin on runsaasti tyylivariaatiota.

Näytteeksi keräämissäni Helsingin yliopiston pro graduissa (Helda) ja eri ammattikorkeakoulujen opinnäytetöissä (Theseus) sitaattiotsikkoon törmää harvakseltaan. Kaikki seuraavat nimet ovat tämän vuoden satoa:

Kipupotilaan kohtaaminen: ”Ei todellakaan ole mitään tähditiedettä”

Kuvaja, Varpu; Seitsonen, Sanna (hoitotyö [sh], Hämeen ammattikorkeakoulu, 2019)

Sitaatti ja johtolauseen virkaa toimittava pääotsikko eivät tule toimeen, koska paikalle on hälytelty jo sovittelijaakin. Repliikki on oletettavasti jonkun tutkimuksessa haastatellun suusta. Olisiko tähän voinut poimia jonkin paljon terävämmän tokaisun? Ja mitä tieteenalaa edustaa tähditiede?

”Jos oon isä, haluun olla hyvä isä” : isien kokemuksia lapsivuodeajasta

Koistinen, Tanja; Salo, Eerika (hoitotyö [th], Tampereen ammattikorkeakoulu, 2019)

Tämä on huomattavasti osuvampi ja toimivampi kokonaisuus. Voimaannuttava lainaus palvelee lopputyön näkökulmaa isän merkityksellisestä roolista lapsiperheessä. Verbien puhekielisyydet (oon, haluun) tekevät repliikistä vielä omakohtaisemman kuin jos ne olisi muotoiltu yleiskielellä. Myös selittävä jälkiosa hoitaa tehtävänsä moitteettomasti.

”Mä oon vaan kokki” – Kokin ammatti naisten kokemana

Havumäki, Erika (restonomi, Lahden ammattikorkeakoulu, 2019)

Pidän tätäkin jossain määrin osuvana, koska sitaatti tukee opinnäytetyön johtopäätöstä. Kokin ammatti ei ole sukupuolittunut, eivätkä ravintolakeittiössä hääräävät naiskokit koe olevansa mieskokkeja huonommassa asemassa.

Moni voi kuitenkin monimerkityksisen vaan-sanan perusteella ymmärtää repliikin olevan kokin alemmuudentuntoinen tilitys hänen ”vähäpätöisestä” ammatistaan. Siitä ei ole millään tavalla kyse, vaan sitaatti kuvastaa kaikkien kokkien olevan keittiössä samalla viivalla. Monitulkintaisuuden vuoksi olisin päätynyt etsimään repliikin, joka ei aiheuta tulkintaongelmaa.

”Tää on ihan huippujuttu” : Sosiaalinen kuntoutuminen musiikkipajassa

Palomäki, Virpi (sosiaaliala, Vaasan ammattikorkeakoulu, 2019)

Ei ole sitaattiotsikon veroinen. Sitaatti jää laimeaksi kuin thairavintolan vihreä tee. Sitaattiotsikon pitäisi välittää mojova viesti. Sitaattiotsikko on vähän niin kuin huvipursi. Ei sitä osteta ankkuroitavaksi Helsingin Seurasaarenselälle kesäksi valohoitoa saamaan. Se hankitaan täyttämään hartaasti noussutta purjehduksen ja suolaisen merituulen kaihoa ja äkillistä rahanpaljouden aiheuttamaa valuuttakriisiä.

”Että se ois jotenkin automaatio, rakennettu jonnekin jo valmiiks” : Lastensuojelun perhetyön ja päihdepalvelujen yhteistyön haasteet ja mahdollisuudet

Oksa, Elena (sosionomi, Laurea-ammattikorkeakoulu, 2019)

Sitaatti on liian pitkä ja irrallinen virke, josta on vaikea saada otetta. Minulla ainakin lipesivät sormet kerta toisensa jälkeen. Tämäkin repliikki on oletettavasti jonkun tutkimuksessa haastatellun suusta. Mutta mihin se viittaa? Näin epämääräinen ja tasapainoton sitaatti ei sovi otsikkoon, sillä se ei elävöitä otsikkoa tai auta lukijaa saamaan opinnäytetyön sisällöstä tolkkua. Tällaisenaan otsikko aiheuttaa jopa informaatioähkyn.

”Kisapapit apuna” – Urheilijoiden ja toimihenkilöiden kokemuksia kisapappien tarjoamasta avusta olympialaisissa

Siekkinen, Nico (teologia, Helsingin yliopisto, 2019)

Kovin on vaillinainen sitaatti, joka sopisi paremmin kirjan nimeksi. ”Kisapapit apuna” olisi kirjan yläotsikko eli varsinainen nimi, ja loppuosa toimisi alaotsikkona. Gradussa otsikon pitäisi kuitenkin rakentua selkeämmin kokonaisuudeksi siten, että otsikon kaikki palikat keskustelevat keskenään ja täydentävät harmonisesti toisiaan.

”Ei ole helppoa mutta… mä pärjään.” Suomeen ilman huoltajaa tulleiden pakolaisnuorten pohdintoja aikuisuuteen siirtymisestä

Rémy, Linda (valtiotiede, Helsingin yliopisto, 2019)

Tässä on vuorostaan hyvin tasapainoinen ja onnistunut sitaattiotsikko. Repliikki antaa esimakua pakolaisnuoren tunneskaalasta. Myös alaotsikko on selkeästi muotoiltu, mikä saa aikaan sopusuhtaisen kokonaisuuden ja houkuttelee lukijan tutustumaan graduun.

Lisäksi pari luovaa esimerkkiä arkistojen uumenista:

”Asiakas huutaa ja haukkuu kuuntelematta neuvoja” – Asiakasväkivallan uhkatilanteet suomalaisten hätäkeskuspäivystäjien kokemina

Mäkinen, Anne (sosiaalipolitiikka, Tampereen yliopisto, 2011)

Kipeän osuva repliikki kuin suoraan turhautuneen päivystäjän vapisevalla äänellä lausuttuna. Herättää heti lukijan mielenkiinnon ja voi sysätä hänet pohtimaan koko ilmiötä. Miksi hätäkeskuspäivystäjä joutuu niin herkästi suomalaisen pahoinvoinnin likaämpäriksi? Otsikon kokonaisuus ei jätä kylmäksi.

”Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa” – Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa

Keskisarja, Teemu (historian väitöskirja, Helsingin yliopisto, 2006)

Nerokas idea liittää otsikkoon 1700-luvulla kirjoitettu muotoilu senaikaisesta rangaistusvaatimuksesta. Sitaatti paitsi kuvastaa elävästi vanhaa kielimuotoa myös havainnollistaa Ruotsin vallan aikaista suhtautumista eläimiin ja niihin sekaantumiseen. Kaikki otsikon osat paiskaavat mutkattomasti kättä.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Osanottoni surunvalitteluille

Kuoleman äärellä alkavat sanat loppua. Kuin varmimmaksi vakuudeksi mediassa näkee toisinaan juttuja siitä, mitä surevalle ei saa sanoa. Tärkeintä on sanoa jotain, mutta silti rivien välistä voi lukea, että olisi turvallisinta pitää turpansa kiinni.

Mitään kaikkiin tilanteisiin sopivia korulauseita ja kaunopuheita ei ole. Siksi on epäreilua soimata vilpittömästi hyvää tarkoittavia ihmisiä ”kielletyistä” tavoista ottaa osaa. Harvan suusta solisee – varsinkaan valmistautumatta – einoleinomaisia värssyjä.

Tämä ristiriita tekee surunvalittelusta vaativan genren, kun tuppisuuksikaan ei oikein voi jäädä. Suomalaisessa kulttuurissa osaa otetaan yhä perinteisillä, hillityillä sanonnoilla, jotka voivat kuitenkin nykyään kalskahtaa liian kaavamaisilta. Niihin olemme aikojen saatossa sosiaalistuneet. Uusia ilmaisutapoja muovautuu tähän genreen hitaasti, koska kuolema kaikessa sensitiivisyydessään rajoittaa räiskyvimpiä luovuudenpurkauksia.

Työskentelin vuosia sairaalan ruumishuoneella, jossa järjestin muun ohessa lyhyitä jäähyväisiä vainajien omaisille. Suruväki oli pääosin vaiti ja tunnelma jännittynyt. Hississä ei turhia höpisty ja oma naamakin pysyi peruslukemilla. Yleensä en itse aloittanut keskustelua vaan tyydyin lähinnä vastailemaan kysymyksiin ja käyttäytymään viilipyttymäisen arvokkaasti.

Miten itse jakaisin tyylipisteitä surunvalittelugenren tyypillisimmistä soperruksista? Huomaamme, että jos sanoja ryhdytään puntaroimaan tiukoilla kriteereillä, löytyy yhdestä jos toisestakin ilmauksesta ongelmia. Ehkä pitää vain valita se vähiten huonoin.

”Otan osaa.”

Turvallinen vakiovärssy, joka kuitenkin kalskahtaa vähän teennäiseltä. Tämä muistuttaa sähköpostin lopetusfraasia ystävällisin terveisin. Toimii sinänsä, mutta persoonallinen ote jää uupumaan. Onko liiankin kliseinen?

”– – pääsi taivaan kotiin.”

Kansa on pakanallistunut helvetillistä vuosivauhtia, joten uskonnollista lähestymistapaa ei ole tahdikasta käyttää, ellei surevan (tai oikeastaan vainajan) vakaumus ole tiedossa.

”Kaikella on tarkoituksensa.”

Melko fatalistinen tokaisu, jolla ei ole tieteellistä evidenssiä, sanoisi filosofi, jos joku kysyisi jotain filosofilta.

”Tiedän mitä tunnet.”

Tämän kohdalla varoitellaan sellaisesta, että toisen äkilliseen tunnemyrskyyn on todellisuudessa mahdotonta samastua, joten vaarana on sortua ylimielisyyteen.

”Jaksamisia.”

Liian pelkistetty. Melkein sama kuin tuumaisi ”tsemppiä” tai ”soitellaan”. Toivotukselle tarjoaisi tarvittavaa täydennystä vaikkapa muotoilu ”jaksamista suruusi”. Jaksamista empaattisempi on ”voimia”. Jotenkin tuollaiset yhden sanan tokaisut jäävät herkästi ontoiksi.

”Olet niin vahva.”

Tämä voi kuulemma syyllistää surevaa. Surevaa ei tietenkään kiinnosta esiintyä ulospäin vahvana. Plussaa kannustavuudesta.

”Kuolema pitää vain hyväksyä.”

Turha latteus, joka mitätöi murheen. Osanoton ilmauksessa pitää olla osaaottava sävy.

”– – oli taistelija.”

Tämä on aika skaalautuva ilmaisutapa, jossa on paitsi kannustavuutta myös lohdullisuutta.

”Kyllä surusta pääsee yli.”

Surua ei asiantuntijoiden mukaan pitäisi ajatella häiriötilana vaan pikemminkin kokemuksena, joka on osa elämää. Siinä mielessä ei pitäisi hoputtaa surevaa vaan antaa tunteiden soljua omalla painollaan.

”Sure rauhassa.”

Kaunis ajatus, mutta saattaa vaikuttaa etäännyttävältä. Osanottaja ei ymmärrettävästi halua olla häiriöksi ja tarjoaa surijalle tilaa.

”Soita jos tarvitset jotain.”

Hyvää tarkoittava lause, mutta herkästi pelkkä väkinäinen kohteliaisuus. Todellisuudessa surevaa herkästi kartetaan kuin ruttoa ja varsinkaan apua on turha pyydellä.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , | 3 kommenttia

Make ääkköset great again

Minulla on vedonlyönti käynnissä siitä, häviävätkö ääkköset suomen kielestä vuoteen 2060 mennessä. Panoksena on 50 euroa.

Minun vakaumukseni mukaan ääkköset säilyvät. Ennustaminen on vaikeaa, mutta ratkaisevimmin lopputulokseen vaikuttaa koko suomen kielen asema tulevaisuudessa. Jos suomen kieli onnistuu säilymään tällaisena vahvana ja itsepäisenä aluekielenä, ääkköset eivät ole tekemässä katoamistemppua.

Ensinnäkin ääkköset suorastaan pursuavat suomalaista elinvoimaa ja melankoliaa. Niitä hyödynnetään tunteita ja tunnelmia välittävissä sanoissa, niin yleis- kuin puhekielessäkin. Yleiskieli pohjautuu pitkälti puhuttuun kieleen, ja puhuttu kieli on kielen peruspilari. Kielen askeleet kohti sen loppua lähtevät pitkälti poliittisista päätöksistä ja painotuksista (esim. suomen kielen aseman väistyminen maan virallisena kielenä) ja kielen käyttäjien kielteisistä asenteista (esim. suomen kielen stigmoituminen eli eräänlainen arvon aleneminen käyttäjien silmissä).

Millaisia vivahteita sisältääkään sählääminen? Mikä käsikähmä voi kehkeytyä, kun se räpätäti pääsee ääneen! Meitsi pärisee tästä pössiksestä.

Toiseksi ääkkösiä käytetään tuiki tavallisissa suomen yleiskielen sanoissa:

Setä hämmästyy, kun tämä nälkiintynyt känniläinen kömpii sisään. Mitkä sisäänpäinlämpiäviät säännöt täällä neljän seinän sisällä.

Ääkköset eivät ole millään tavoin hupeneva luonnonvara. Yhden listauksen perusteella suomen sadan yleisimmän sanan kärkeen mahtuu 27 jonkin ääkkösen sisältävää sanaa:

tämä, hän, että, myös, mikä, minä, pitää, tehdä, sekä, nämä, käyttää, vielä, päivä, ensimmäinen, työ, sinä, mennä, nähdä, jälkeen, tässä, näin, eräs, esittää, käydä, jäädä, siellä, tietää

Tädin ja sedän siis pitäisi kiltisti taipua vokaalisoinnun katoamiseen, vaikka tiedetään, että monet tädit ja sedät eivät jousta kovin paljon. Toisin sanoen etuvokaaleista (y, ä, ö) siirryttäisiin kategorisesti takavokaaleihin (a, o, u). Etuvokaaleiksi lasketaan myös e ja i, mutta ne voivat yhdistyä sujuvasti sekä etu- että takavokaaliin (aivan vs. älli). Toisaalta pelkät e ja i sanan vokaaleina kallistuvat enemmän etuvokaaleiksi, mikä käy ilmi taivutusmuodosta ientä (ei ienta).

Jos ääkkösten katoon uskoo, tienraivaajasanoina voi pitää partitiivimuotoja merta ja verta, joiden pitäisi taivutuksen logiikan nimissä ehdottomasti taipua mertä ja vertä. Kiintoisa poikkeus.

Etuvokaalien muuttuminen takavokaaleiksi ei olisi kivuton toimenpide, sillä suomen kielessä esim. foneemit a ja ä erottavat merkityksiä. Paaston ja päästön tyyppisiä vastinpareja on riittämiin. Muita mieleeni tulevia päästöjä ovat ainakin lossi ja lössi, kaaria ja kääriä sekä kalu ja käly.

Mikä tällaisen vokaalinmuutosjytkyn sitten saisi aikaan? Englanti ”standardoi” suomea jo nyt sullomalla uralilaista kieltämme angloamerikkalaisiin raameihin. Digimaailmassa ja kieliteknologiassa astellaan englanti etunenässä. Ääkköset polkeutuvat siinä marssissa auttamatta jalkoihin.

Ääkkösten häviäminen muuttaisi ajan saatossa myös supisuomalaista nimistöä.

Jos lentolipussa lukee Mähönen, ääkkösiin tottumaton rakkine päätyy solmuun ja taipuu hyvässä lykyssä muotoon Mahonen. Se on kumma, sillä ääkköset sisältyvät kansainväliseen Unicode-merkistöstandardiin, ja matkustusasiakirjoissa pitää olla prikulleen oikein kirjoitettu nimi. Onneksi ae-korvausmuoto on hiipunut käytöstä, eikä Haemaelaeinen enää hiihtele mitaleista.

Suomenkielisessä nimistössä on kylläkin yllättävän vähän etunimiä, joihin sisältyy ä tai ö. Yleisimpien joukossa on sellaisia nimiä kuin Väinö, Päivi, Yrjö, Helinä, Kyösti ja Säde. Vielä harvinaisempaa on, että etunimi alkaisi ä:llä tai ö:llä. Niitä ei ole almanakassa ainuttakaan. Miehen nimistä mahdollisesti ainoa hengissä pihisevä ääkkösalkuinen nimi on Äänis, joka poistui nimipäiväkalenterista vuonna 1949. Nimi pohjautuu järvennimeen Ääninen, vaikka se voisi pohjautua myös vauvasta lähtevään metakkaan.

Tässä vielä vanha ääkköstarinani.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | 2 kommenttia

Nimettäköön Jeesukseksi

Voiko Suomessa nimetä poikalapsen Jeesukseksi? Hankalalta näyttää. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu ei tunne ainuttakaan Jeesusta. Selvitetäänpä, mitä vikaa Jeesuksessa voi olla.

Jeesus on luterilaisessa perinteessämme mielletty niin pyhäksi nimeksi, että se on jäädytetty kuin Teppo Nummisen pelipaita Phoenixissa. Haastattelemani Kotuksen nimistönhuoltaja arveli, että nimilautakunnassa on ennakkopäätöksiä Jeesus-nimestä – varmasti joku on näin ilmiselvää nimeä joskus yrittänyt saada ristittyä. Onhan Suomessa Tarzan ja Muumikin.

Tämän postauksen kirjoitushetkellä en kuitenkaan jaksa lähetellä mitään tietopyyntöjä. Nimilautakunnasta ei ilmeisesti yksityisyydensuojan vuoksi edes kerrota hylkäysten perusteluita.

Nimilautakunta on siis oikeusministeriön alainen asiantuntijaviranomainen, joka antaa lausuntoja nimistä maistraateille ja seurakunnille. Suomessa nimiauktoriteettina toimiva lautakunta on takavuosina hylännyt mm. sellaisia uskonnollisia nimiä kuin Haades, Moolok ja Lucifero. Pirun tarkkasilmäinen linja siellä.

Haastattelemani nimistönhuoltaja uskoo haittaperusteen olevan Jeesus-nimen antamisen esteenä. Nimilaki kieltää hyväksymästä nimeä, joka on sopimaton tai jonka käyttö muutoin voi aiheuttaa ilmeistä haittaa. Ilmeisesti nimilain jeesuksenaikaisissa perusteluissa on mainittu myös ”liian pyhät” nimet kuten Jeesus ja Kristus, jotka voivat uskonnollisen tunteen vastaisina herättää pahennusta.

Nyt eletään kuitenkin 2000-lukua, eikä pyhyyden perusteita pitäisi arvioida samoilla kriteereillä kuin isoisän aikoina. Vaikka nimilaki tarjoaa hyväksyttävälle nimelle sinänsä selvät sävelet, harmaata aluetta jää paljon. Jos Jeesus-nimeä kartetaan siksi, että lasta saatettaisiin kiusata sen perusteella koulussa, voin sanoa, että tällä pelataan kiusaajien pussiin.

Mihin pykäliin Jeesus-nimeä halajavan vanhemman sitten kannattaisi vedota, jotta saisi nimen suomalaisen byrokratian hammas- ja lastenrattaiden läpi?

Ensimmäisenä tulee mieleen kulttuuritausta. Tämä ei pelasta suomalaisia vanhempia. Ainakin Virossa Jeesuksen kirjoitusasu on täsmälleen sama kuin Suomessa. Ehkä hakija voisi vedota pärnulaisiin sukuhaaroihin ja palaneisiin kirkonkirjoihin? Jos kahden e:n kirjoitusasusta on valmis joustamaan, latinalaisamerikkalaiset vanhemmat saavat todennäköisesti vaivatta läpi Jesús-nimen. Se on tavallinen nimi espanjankielisissä maissa, ja nimen kantajia löytyy sankoin joukoin nimipalvelusta jo nyt.

Toiseksi nimilaki uudistuu ja vapautuu olennaisesti ensi vuonna. Näyttää kuitenkin siltä, ettei uudessa laissa oteta erikseen kantaa uskonnollisiin nimiin. Kirkko pitäisikin luultavasti kynsin hampain kiinni Jeesus-nimen kiellosta, mutta maistraatti on se, joka nimen viime kädessä rekisteröi. Nimilautakunta (jota molemmat siis kumartavat) taas voisi teoriassa joustaa nimestä uskonnollisen tavan vuoksi. Miten tulkinnanvaraista. Jeesus-nimi on kuitenkin sementoitu niin korkealle jalustalle, ettei sitä luultavasti hevin uskalleta sallia.

Ei silti pidä luopua toivosta. Kannattaa sopertaa oikeusministeriöön osoitetussa vastineessaan taivasten valtakunnasta ja synnissä piehtaroinnista sekä siitä, miten oma neitseellisesti alkunsa saanut kakara on ansainnut messiaanisen nimen. Sitä paitsi Muhammad on todennäköisesti maailman yleisin etunimi, vaikka se on myös islamin pyhän profeetan nimi. Tämä osoittaa, että pelkkä pyhyys ei ole kestävä peruste jättää Jeesusta porukan ulkopuolelle.

Merkittävä osa etunimistöstämme perustuu Raamatun nimistöön: Jaakko, Elisa, Daniel, Sara, Sauli, Leevi, Eeva, Tuomas ja Johannes ovat erilaisia muunnelmia heprealaisista nimiasuista. Ja onhan meillä jeesusteippi. Se tekee ihmeitä tänäkin päivänä, suomalaisissa kodeissa ja kouluissa.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | 2 kommenttia

Mehiläisiä ja hunajaa

Hyräilin lastenlaulua ”Vaarilla on saari, se oma saari on” ja rupesin miettimään, miten vanhaksi olen tullut. Minun lapsuudessani helium-ääniset vekarat hoilasivat ”Vaarilla on tsaari, se oma tsaari on”.

Hartaasti pidettyyn blogiin hautautuu ajan mittaan paljon painolastia – jopa niinkin paljon, että lukija ei tiedä, mistä aloittaa (ja mihin lopettaa). Siksi ajattelin esitellä omat suosikkini etenkin varhaisimmilta vuosilta. Tässä valikoima, joka toivottavasti tekee blogilleni oikeutta:

 

Sinulla on oikeus vaieta

Mielenkiintoinen repliikki Jenkkilässä. Tarkistaessani Suomen oikeudenlukukäytäntöä minua yhdistettiin paikallispoliisista eteenpäin aina Poliisihallitukseen saakka. Vasta poliisiylitarkastaja uskalsi ottaa kantaa. Käyttivät kai oikeuttaan vaieta.

Viestejä humanoideille

Kiehtova ajatusleikki siitä, jos pääsemme joskus viestimään vieraan sivilisaation kanssa. Siinä vaiheessa kieleen on yhdistettävä matematiikkaa.

Verkkainen – hidasta vai nopeaa?

Kipinä verkkainen-sanan taustojen penkomiseen syttyi sukulaisen kanssa syntyneestä erimielisyydestä. Minä tietenkin voitin. Suomen kielen kattavat sanatietokannat auttoivat löytämään täsmälliset murrelevikit, ja lopulta saatiin voita poikki menneen riidan väliin (?).

Kuuluisat viimeiset sanat

Viimeiset sanat on tärkeä repliikki kirjaimellisesti viimeiseen hengenvetoon. Jopa kuolemaantuomitut pääsevät viimeisen aterian nautittuaan lausumaan terveisensä. Erittelin erilaisia viimeisiä sanoja ja sitä, miten eri tyylein ne ottavat kantaa elämään ja kuolemaan.

Bees & Honey

Eniten hupia tuottanut postaukseni, joka julkaistiin myös ainejärjestön lehden huumoripalstalla. Kaikki Suosikin sivuja käpristäneet teinit ja sellaiseksi mieltävät muistavat lehden lääkäripalstan. Jokainen kielitieteeseen perehtynyt taas tunnistaa kysymysten lähettäjiä huolestuttavat ongelmat. Tyylilajeilla on aina hulvatonta leikitellä.

Viserrys viidakosta kielikiistan ytimessä

Huomattavasti taustatyötä vaatinut postaus, joka synnytti minulle hurjia ahaa-elämyksiä tästä hyvin poikkeavanlaatuisesta kielestä. Tutustuin myös Daniel Everettin kirjaan Don’t sleep, there are snakes. Toiveestani se hankittiin myös pääkaupunkiseudun Helmet-kirjaston aineistoon.

Oletko kielipoliisi?

Harvinaisen osuvasti onnistuin kiteyttämään sen, miten hullaantunut kielenkorjaaja näkee maailman puna-vihersokeasti.

Liikaa välimerkkejä

”Merkillinen” kirjoitus siitä, miten eri välimerkkejä saatetaan ”ryöstöviljellä”. Esimerkit ovat melkein ”autenttisia”. Kuten ehkä huomasit, ”lempparini” on ”lainausmerkkivillitys”.

Kun sanakirjantekijä nukahti

Dord on itse asiassa aika dorka sana.

 

Mikä on oma ykkössuosikkini? Kysymys on niin vaikea, että turvaudun poliitikon puheeseen. En osaa suoralta kädeltä sanoa, mikä esiintyy eniten edukseen, sillä oma mielipiteeni riippuu vahvasti tulevista askelmerkeistä ja siitä, mikä on kyseisen kirjoituksen lähtökohtainen alkutilanne. En siis välttämättä voi olla kommentoimatta asiaa pois päiväjärjestyksestä, mutta toisaalta kommentoimatta jättäminen voi synnyttää vaikutelman oletuksista, joista voisin epähuomiossa ottaa kopin.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Hakusanat kertovat

Tutkin muutaman viime kuukauden tilastoja hakusanoista, joilla nettisurffaajat ovat blogiini löytäneet.

Agricocacola näyttäisi kuplivan Googlessa koko galaksimme listaykköseksi ainakin hakusanoissa illeismi ja viskurilaki. Viskurilaki onkin jo vanha kuoma, ja sille on hihitelty vuosien mittaan. Olen yllättynyt, miten helposti olen kiilannut näillä tuherruksilla mammuttimaisten ja arvovaltaisten organisaatiosivustojen ohi. Tällaisiksi lasken esimerkiksi Kotimaisten kielten keskuksen ja Tieteen termipankin sekä erilaisten koulujen oppimisympäristöt.

Otan myös rentoa takanojaa siitä tiedosta, että googletettaessa sanan kieliblogi löytää minut agricocacolineni aivan ensimmäisenä. Ja minulle kun tämä blogi on aina ollut leikkimielinen hiekkalaatikko. Ehkä se on antanutkin vapauttavan tilaisuuden irrotella pilke silmäkulmassa ja heitellä ilmaan kielimaailman juttuja huolettomasti kuin voittotositteita pimittävä Eurojackpot-miljonääri.

Sitä vain en ymmärrä, miten joku on päätynyt blogiini kahtena päivänä hakusanaparivaljakolla huoruus ja viini. En tunne prostituutiota enkä viinejä. Käsittelin yhden ainoan kerran postauksessani Raamatun kuudennen käskyn sanastollista ja tyylillistä muutosta (Älä tee huorin > Älä tee aviorikosta).

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi