Ei joutaville höpinöille

Nostin Lidlissä ostokset kassahihnalle ja kaivoin lompakon kouraan. Sitten tapahtui jotain ennenkuulumatonta. Takanani oleva rouva puhkesi puhumaan minulle. Hymyillen käännyin ympäri ja juttelimmekin tovin, kunnes minun tuli aika maksaa, pakata ostokset – ja paeta.

En enää jalallani astu Lidliin, jos siellä joutuu puhumaan ventovieraiden kanssa. Ihmisillä täytyy olla jokin suhde tai side toisiinsa, jotta he voivat kommunikoida julkisella paikalla. Täti siis rikkoi törkeästi sanatonta kulttuurista sopimusta. Oikeastaan minunkin olisi pitänyt teeskennellä, etten kuule, ja jatkaa vain omia toimiani.

Klassinen esimerkki on kartsalla hoiperteleva spurgu, joka yrittää epätoivoisesti saada kontaktia kehen tahansa vastaantulijaan. Täytyy olla vikaa vintissä, että erehtyy ottamaan katsekontaktin sellaiseen metsien mieheen.

Vuosia sitten olimme lomamatkalla Turkissa. Luulimme olevamme koko hotellin ainoat suomalaiset, mutta yllättäen kuulimmekin viereisiltä rantatuoleilta härmäläistä pulputusta. Olimme sittemmin näiden suomalaisten turistien kanssa yhtäkkiä kuin vanhat tuttavat. Vähintäänkin tervehdimme aina kohdatessamme. Juttua piisasi, sillä vahva side yhteisen kotimaan ja kielen takia yhdisti enemmän kuin mikään muu.

Kun paluumatka koitti, tervehdimme vielä lentoasemalla, mutta lentokoneessa emme enää ”tunteneet” toisiamme. Viimeistään Helsinki-Vantaalla välillemme oli pöllähtänyt erottamaton hajurako. Olimme saapuneet kotimaan kamaralle, eikä meidän kuulunut olla enää missään tekemisissä.

Ihanan omintakeista melankoliaa tämä suomalaisuus!

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Yksi kommentti

Maailman massiivisin päiväkirja

Päiväkirjan pitäminen taitaa olla katoavaa kansanperinnettä. Tilalle ovat tulleet kaikenlaiset bloggaukset, twiitit ja statuspäivitykset. Pitkäjännitteiset, polveilevat romaanit muuttuvat lyhytjännitteisiksi, sirpaleisiksi tekstinpaloiksi. Kuka muka nykyaikana jaksaisi rustata 37,5 miljoonan sanan edestä stooria?

Tähän kykeni yhdysvaltalainen englanninopettaja ja saarnamies Robert Shields. Hän taltioi 25 vuoden ajan kaikki kokemuksensa kirjoituskoneen liuskoilleen aina vuoden 1972 saadusta kuningasideasta vuonna 1997 sattuneeseen aivohalvaukseen saakka.

Siihenkään ei sitkeys loppunut. Koska hän ei enää vammansa takia itse kyennyt käyttämään kirjoituskonetta, hänen vaimonsa suostui naputtelemaan miehen sanelun pohjalta. Pian vaimoparka kuitenkin uupui taakkaansa, ja päiväkirjan taru päättyi.

Arvioidaan, että Shields käytti päivittäin neljä tuntia kirjoittamiseen istuessaan alusvaatteissaan talonsa kuistilla. Kirjoituskoneet oli asetettu U:n muotoon, jotta hän saattoi vaihtaa lennossa vekotinta – edellisen kuumennuttua? Hän kirjoitti muistiin kaiken: syödyt ateriat, ihoon ilmestyneet ruhjeet, kotona vierailleet ystävät, kommentit päivän uutisista, kissalle syötetyt makupalat, saapuneet postit, omat suolentoiminnot, ruumiinlämpötilat, verenpaineet, asioinnit postissa ja kaupassa, ruokaostokset hintoineen jne.

Tässä esimerkki sivulta 1.

Sukulaisten mukaan hän jopa heräsi öisin parin tunnin välein kirjoittamaan, jotta ei ehtisi unohtaa näkemiään unia. Shields tiesi ihmisten pitävän häntä hulluna, mutta totesi, että meitä kaikkia ajavat tiedostamattomat pakkomielteet.

Shields kärsi todennäköisesti hypergrafiasta, jossa henkilöllä on pakottava tarve kirjoittaa taukoamatta. Hän ei ilmeisesti uskonut, että asiat todella tapahtuivat, jos niitä ei samalla dokumentoinut. Shieldsin isä oli palkittu pikakirjoittaja, joten tällä kertaa pojasta polvi todellakin paheni: poika rupesi hitaaksi kirjoittajaksi.

Moni hypergrafiasta ”kärsinyt” on toisaalta luonut taipumuksellaan myös uraa. Näihin kuuluvat sellaiset romaanitaiteen tuntemattomat nimet kuin Edgar Allan Poe ja Fjodor Dostojevski.

Lopetettuaan kirjoittamisen Shields lahjoitti elämäntarinansa Washington State Universityn käsikirjoitusarkistoon. Shieldsin päiväkirjasta on luettavissa toistaiseksi vain katkelmia, mutta kun hänen kuolemastaan tulee vuonna 2057 kuluneeksi 50 vuotta, julkaistaan koko roska.

Kun näin säntillisesti dokumentoidaan yhden maan matosen pikkiriikkisetkin elämänvaiheet, luulisi kokoelman päätyvän hyötykäyttöön monellakin tieteenalalla. Tällaiselle mikrohistorian herkkupalalle ei nimittäin taida löytyä kirjoitetusta historiasta vertaista. Myös psykologit, kielentutkijat ja kirjallisuustieteilijät voisivat ammentaa tästä turhan tiedon aarrearkusta omiin tutkimuksiinsa.

Kuka tahansa puolestaan hyötyy päiväkirjasta ryhtymällä lukemaan sitä illalla ennen nukkumaanmenoa. Uni tulee varmasti alta aikayksikön, eikä tarvita lainkaan lääkkeitä tai muita vippaskonsteja.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Elokuvateollisuus kielioppikouluun

Suomessa tehdään laadukkaita elokuvia, mutta jonkin verran on silti puututtava viime vuosikymmeninä filmattujen elokuvien nimiin. Kirjoitusasuissa esiintyy arveluttavia rikkeitä, jotka seuraavassa mestaroin priimakuntoon.

Muutoksii

Rappeuttavaa puhekieltä. Pitää olla muodossa Muutoksia.

Tyttö sinä olet tähti

Suomen pilkkusäännöt edellyttävät, että puhuttelut erotetaan pilkulla muusta virkkeestä. Oikein on siis Tyttö, sinä olet tähti. Pilkun kohdalla on myös tauko, jonka kohdalla pitää olla tovi ihan hiljaa.

Roskisprinssi

Ikävä kyllä ”roskis” on sitä samaa puhekielistä soopaa, johon nykynuoriso piittaamattomuuttaan alati lankeaa. Sivistyneempi ilmaus on ”roskakori” tai ”roska-astia”, mutta jos mielii esiintyä oikein hienostuneesti, kirjoittaa ”roskavakka”. Elokuvan nimeksi sopisi siis osuvimmin Roskavakkaprinssi.

Uuno Epsanjassa

Tässä on vain sattunut lapsellinen typo, jota ei ilmeisesti kukaan elokuvan tuotanto- ja markkinointitiimistä ole havainnut ennen filmin julkaisua. Nimen pitäisi tietenkin olla Uuno Espanjassa. Ei kukaan…

Rentun ruusu

Rentulla viitataan ei-gentlemannimaiseen mieheen, joka ryyppää ja elää kuin pellossa, paitsi että hän elää milloin minkäkin hameväen nurkissa. Kyse on siis vätyksestä. Elokuvan nimi on paremmin Vätyksen ruusu.

Leijat Helsingin yllä

”Leija” viittaa Stadin slangissa ruoansulatuselimistön toimintaan. Niinpä elokuvan nimi olisi täsmällisemmin Suolikaasut Helsingin yllä.

Pekka ja Pätkä neekereinä

Kerrassaan järkyttävää. Nimi heijastelee kaikuja manalasta asti. Poliittisesti korrektimmin nimi olisi Pekka ja Lyhytvartinen tummaihoisina.

Hevisaurus-elokuva

Hetkinen, tämähän on oikein! Copywriterien palettiin kuuluu sittenkin yhdysviiva! Odotuksenmukainen valinta olisi nimittäin ollut Hevisaurus elokuva.

___

Edit 11.6.: poistettu yksi väärin muistettu elokuva listasta.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Suomesta maailmankieli

Miten suomen kielen puhujalle näkyisi arjessa se, että suomi olisi yhtäkkiä maailmankieli? Suomesta tulisi kahden miljardin puhujan lingua franca, ja sillä tulisi toimeen lähes kaikissa maailman kolkissa.

Diplomatia, kaupankäynti, talous, tiede ja kulttuuri toimisivat valtaosin suomen kielellä. Ja koska kaikkien olisi sitä hyödyllistä osata, sitä opiskeltaisiin entistä enemmän – syntyisi itseään ruokkiva kehä.

Samalla suomi ahmisi pienempiä kieliä verenhimoiseen kitaansa, mutta eipä se menoa haittaisi. Meillä on baana auki.

Suomenpuhujien olisi täytynyt historian saatossa valloittaa monia maanosia ja alistaa muita kansakuntia omaan vaikutuspiiriinsä, jotta suomi olisi saanut istutettua pesäkkeitään eri puolille maailmaa. Suomen olisi myös pitänyt vetää kansainvälisesti isompaa roolia. Enemmän hyökkäyssotia, miehitettyjä alueita, siirtomaita ja kaadettuja hallituksia ja vähemmän puolueetonta pohjoismaista demokratiaa.

Jos englantiin vertaa, suomen olisi pitänyt ottaa löperömmin kielellisiä vaikutteita muualta. Englanti on kyennyt muovautumaan aivan uuteen uskoon muinaisenglannista aina keskienglantiin ja siitä nykyenglantiin saakka. Tämän seurauksena nykyenglannin kielioppi onkin järjestelmällinen kuin itähelsinkiläisen yläkoulun tarkkailuluokka.

Englanti on ottanut eniten vaikutteita germaanisista kielistä mutta myös latinasta ja ranskasta. Sillä oli 1600-luvun alussa yhtä paljon äidinkielisiä puhujia kuin suomella tätä nykyä, ja lähes kaikki asuivat Britteinsaarilla. Eli aimo annos svetisismejä ja anglismeja tänne, kiitos!

Jos suomea ymmärtäisi joka kolmas maapallon asukas, koululaisillemme kielen asema näkyisi ainakin vähempinä läksyinä. Kieltenopetus olisi suppeampaa, koska suomen valta-aseman ansiosta muiden kielten pänttääminen motivoisi vähemmän. Meitä ymmärrettäisiin laajalti. Olisimme automaattisesti ”kansainvälisiä”.

Pakkoruotsi pihisisi varmaan silti voimissaan, koska historialliset syyt ja pohjoismainen yhteistyö.

Voi vain miettiä, mikä merkitys Yhdysvaltain mahdille on ollut englannin voittokululla. Englantia äidinkielenään puhuvan tutkijan ei tarvitse opetella vierasta kieltä saadakseen tieteellisiä artikkeleita kansainvälisiin julkaisuihin, mutta toisaalta tämä myös passivoi: tullaan sokeiksi muille kielille eikä kääntämiseen ja muihin kulttuureihin syventymiseen panosteta sitäkään vähää.

Vavisuttavaa eroa uuden suomenkielisen maailmankansalaisen arjessa tuskin näkyisi, koska suomella on nykyisinkin vankka virallisen kielen asema Suomessa ja täysin yksikielisenä pystyy elämään täällä äitiyspakkauksesta hautaan. Ei vain pidä opiskella tai reissata.

Suomalaisen imperiumin myötä menetettäisiin se valtti, että voimme hyödyntää suomea salakielenä ulkomailla. Kun tunisialainen torikauppias tyrkyttää ”aitoa” Patek Philippe -kelloa, voimme turvallisin mielin tokaista matkakumppanille: ”Älä helvetissä osta tolta kaverilta. Se on ihan turistirihkamaa.”

Siirtomaaherruudesta nauttivat historian saatossa muutkin Euroopan maat, joten pelkät valloitukset eivät vielä tekisi autuaaksi. Kielen ohella myös suomalaisella viihdekulttuurilla pitäisi olla valta-asema, jonka turvin se pääsisi jakamaan suomen kieltä kaikkien korviin.

Tuntematon sotilas, Uuno Turhapuro armeijan leivissä ja Luokkakokous yhdistäisivät ihmisiä kaikkialla maailmassa ja suomalaista melankoliaa heijastelevat sitaatit lähtisivät aivan uudenlaiseen lentoon. Suomen kielen hallinta olisi lukuisille ihmisille portti vaurauteen ja hyvään elintasoon mutta myös elokuvien, musiikin ja videopelien todellisuuteen.

Suomi olisi niin keskeinen valtakieli, että sen pohjalta syntyisi kolmannen maailman maihin myös pidgin– ja kreolikieliä. Pidginkieli syntyy usein nopeista kielikontakteista, kun alkuperäisasukkaat alistuvat Suomen imperiumin valtaan ja yhdistelevät sanoja ja rakenteita omasta äidinkielestään ja maailmankielestä suomesta. Tällöin syntyy aluksi yksinkertainen mutta myöhemmin mutkistuva yhdistelmäkieli.

Tuosta kielestä tulisi kreolikieli, kun sille syntyy äidinkielisiä puhujia. Suomen kielestä kieli- ja kulttuurivaikutteita napsinut kieli saavuttaa maassaan virallisen aseman. Tämän kreolikielen äänne- ja lauseoppi perustuisi lähinnä alkuperäiskieleen ja moderni sanasto suomeen.

Suomen maailmanmenestyksen myötä loppuisi myös kohkaaminen siitä, että suomi on maailman vaikein kieli. Jos suuri osa ihmisistä osaisi suomea, sitä ei pidettäisi vaikeana vaan pikemminkin tyypillisenä kielenä. Toimiihan englantikin nykyään eräänlaisena peruskielen mittapuuna, vaikka se ei ole sen normaalimpi kieli kuin mikään muukaan.

Kielitypologia jakaa kieliä tyyppeihin vertailemalla niiden rakennepiirteitä. Isoloivassa kielessä, kuten vietnamissa, sanat ovat muuttumattomia eikä niitä lainkaan yhdistetä toisiinsa. Agglutinoivassa kielessä, kuten suomessa, liimataan sanavartaloihin erityyppisiä päätteitä. Jako tällaisiin kielityyppeihin on kuitenkin vanhanaikaista, sillä kielissä on sekaisin kaikenlaista rosoisuutta.

Esimerkiksi englannista sijamuodot ovat lähes hävinneet. Maailman kielten rakenteita kartoittavan WALS-sivuston 261 kielen otoksessa yli puolessa kielistä on vähintään kaksi sijamuotoa. Suomessahan niitä on 14, ja Kaukasiassa puhuttavassa tsezin kielessä niitä on peräti 64.

Tietotekniikka olisi kehitetty maailmankieli-suomen tarpeisiin. Ohjelmistot ja tietojärjestelmät suoriutuisivat helposti taivutuspäätteistä ja kykenisivät ehkä luomaan sanoista ymmärrettäviä johdoksiakin. Englanninkieliset hihittäisivät naiiveille suomesta konekäännetyille huijaussähköposteilleen, jotka utelevat ”PIN-your bank’s check for” (tunnuslukuasi pankin tarkistusta varten).

Sosiaalisesta mediasta anglosakseille selviäisi myös, että ”The user Maria went marriage”. Koneet olisi jopa viritetty hallitsemaan suomen erikoisuus, persoonittain taipuva kieltoverbi. Lause ”En pidä maidosta” halpakääntyisi englanniksi muotoon ”I no keep milk-from”.

Kaikki ohjelmat operoisivat myös ääkkösillä, eikä hiihtokilpailuissa olisi ikinä ihailtu Mika Myllylaen suksen luistoa tai jalkapallo-ottelussa Kasperi Haemaelaeisen vapaapotkuja.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Blogikilpailu käynnissä!

Agricocacola-blogini on mukana tässä kuussa startanneessa kansainvälisessä blogikilpailussa. Mukana on kaikenkielisiä ja -mielisiä blogeja, jotka ovat päässeet esikarsinnasta läpi 100 parhaan ammattikieliblogin joukkoon.

Käyhän antamassa äänesi!

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Iso ja pieni alkukirjain

Kun on opiskellut oikeinkirjoitusta ja kielenhuoltoa yliopistossa asti, luulisi olevan vaivatonta ratkaista, kirjoitetaanko jokin sana isolla vai pienellä alkukirjaimella. Mutta ei, rajanveto on toisinaan vaikeaa kuin pyöröovista hiihtäminen.

Poliisihallitus, Maahanmuuttovirasto, Valtiokonttori, Pääesikunta

Lukemattomat julkishallinnon nimet (esim. ministeriöt ja lautakunnat) kirjoitetaan suomen kielessä englannista poiketen pienellä alkukirjaimella, mutta isollakin kirjoitettavia (oppilaitokset, virastot ja laitokset) on runsaasti. Hyviä nyrkkisääntöjä on jonkin verran, mutta jos nimi on vieras, on parempi katsoa kuin katua eli better look than street.

Oikeinkirjoitusvinkki: ”Valtionkonttori” on virheellinen nimiasu.

Pari vuotta sitten uutisoitiin, että suojelupoliisi haluaa nimensä kirjoitettavan isolla. Sääntö on kuitenkin selvä, ja nimi säilyy lakipykälissäkin pienikirjaimisena. Toisaalta kielenhuollon sisäelimet sallivat lyhenteestä peräti kolme muotoa: SUPO, Supo ja supo.

Viitostie, valtatie 5

Edelliset ovat synonyymeja. Vain niiden rakenne poikkeaa toisistaan. Viitostie astuu erisnimen rajan yli, valtatie 5 sen sijaan pysyy luokittelevana yleisnimenä.

Entä kirjoitettaisiinko puhekielinen muoto ”vitostie” pienellä vai isolla alkukirjaimella? Epäviralliseen nimitykseen sopisi paremmin pieni alkukirjain.

kehärata, Kehä I

Kehärata kuvaa yhtä kehän muotoista pääkaupunkiseudulle rakennettua rautatietä, mutta se on kielenhuollon näkökulmasta silti ”vain” kuvaava yleissana. Periaatteessa Suomeen voidaan rakentaa muitakin kehäratoja. Kirjoitetaanhan pienellä alkukirjaimella myös päärata, oikorata ja rantarata. Sen sijaan vastaavantyyppinen nimi Kehä I on erisnimi, tietyn ajoväylän oma virallinen nimi. Kehä I:n toinen nimi on seututie 101.

Journalistin ohjeet

Tällaisia joutuu makustelemaan. Onko sanapari vakiintunut tiettyyn merkitykseen – ja niin, että kyse on vieläpä yksilöidystä tarkoitteesta? Suomen kielessä rajanveto saattaa olla hankalaa ja jopa mielivaltaista; kumpaakin vaihtoehtoa puoltavia argumentteja voi keksiä. Tässä tapauksessa iso alkukirjain on oikein. Toisaalta vaikkapa vuoden urheilija kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella ja Hullut päivät isolla.

eurooppaministeri

Nimi tulee Kielitoimiston mukaan ja monien luulojen vastaisesti pienellä alkukirjaimella, koska alkuosan merkitys on hämärtynyt alkuperäisestä ’Euroopan’ merkityksestä ja viittaa vain Euroopan unioniin. Harhaanjohtavasti unioni onkin anastanut koko maantieteellisen Euroopan merkityksen, kuten Yhdysvallat on tehnyt Amerikka-nimelle.

Mielenkiintoista on myös se, että Venäjällä on käytetty poliittisesti latautunutta Novorossija-nimeä (’Uusi Venäjä’) alueista, jotka eivät Venäjän federaatiolle virallisesti kuulu.

Ruuhka-Suomi

Jos erisnimeä määrittävä alkuosa rajaa maantieteellisen alueen, koko ilmaus kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Kaakkois-Suomi on selkeä tapaus (isolla) ja niin on natsi-Saksakin (pienellä). Mutta Ruuhka-Suomi? Jossain kohtaa ruuhka vaihtuu kiireettömäksi maalaiselämäksi. Määritteleekö ruuhkan Kehä I:n tungoksessa mateleva stadilainen vai porotokassa märissä säpikkäissä hytisevä lappalainen?

Valkea kuulas

Iso alkukirjain perustuu siihen, että kyse on lajikkeesta, ei lajista. Nimi on siis tavallaan tietoisesti annettu, aivan kuten viljelylajikekin on syntynyt tietoisen jalostuksen tuloksena.

Kuopioitse

Tätä käsiteltiin viime vuonna Kielikello-lehdessä. Kun erisnimestä (Kuopio) muodostetaan adjektiivi johtimen (-lainen/läinen) avulla, ilmaus kirjoitetaan pienellä: kuopiolainen. Kuopioitse on kuitenkin tavallista harvinaisempi johdos, sillä siinä on käytetty prolatiivijohdinta -itse (vrt. sähköpostitse, meriteitse). Tässä tapauksessa erisnimisyys säilyy johdoksessa niin vahvana, että muoto suositellaan kirjoitettavaksi isolla alkukirjaimella.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi