Katastrofiviestinnän musta aukko

Lukiessani erilaisista onnettomuuksista ja katastrofeista olen pannut merkille, miten usein ihmisiä johdetaan hädän hetkellä harhaan. Tai sitten ihmisille ei kerrota yhtikäs mitään. Viestinnän peruslait talloutuvat jalkoihin juuri silloin, kun niitä hengenhädässä kaipaisi.

Titanicin haaksirikosta on vierähtänyt jo yli sata vuotta, mutta miksi ihmeessä viattomat matkustajat neuvottiin takaisin hytteihinsä varmaan kuolemaan? Matkustajille (olivatpa sitten sieltä 3. luokasta) olisi pitänyt antaa realistinen mahdollisuus pelastaa itsensä ja perheensä.

Eipä vuonna 1994 uponnut Estoniakaan pannut juuri paremmaksi: nopeiden käänteiden vuoksi evakuoinnissa oli jumalaton kiire, mutta silti matkustajille ei annettu mitään järkeviä ohjeita pelastautumiseen. Ehkä miehistö joutui paniikkiin eikä kyennyt ajattelemaan selkeästi. Turvallisuusopit unohtuivat ja kukin halusi pelastaa oman nahkansa.

Tässä ei tietenkään ole kyse pelkästä viestinnästä, mutta pointti lienee selvä. Viestinnän pääkohderyhmä, matkustajat, tarvitsevat realistista tietoa tapahtumista. Mikä on pahinta, mitä sen antamisesta voisi seurata? Kaaos ja joukkohysteria? Ne poloiset ovat joka tapauksessa hengenvaarassa!

Toivottavasti tällaisiin hätätilanteisiin varaudutaan nykyään paremmin – ainahan neuvotaan noudattamaan henkilökunnan ohjeita. Virallisesti suositellaan myös pysymään rauhallisena, mutta itse ainakin luotan eniten omaan valppauteeni ja eloonjäämisvaistooni. Ja pysyn toki rauhallisena.

Olenhan laivaseurueesta poikkeuksetta ainoa, joka syynää hytin läheiset hätäpoistumistiet ja poikkeustilanneohjeet hytin ovesta – muiden sihautellessa tölkkejä auki iltarientoja suunnitellessaan.

Surullisen kuuluisa Costa Concordian karilleajo Välimerellä vuonna 2012 noudatti tuttua kaavaa. Päällikkö ilmoitti matkustajille (ja jopa viranomaisillekin) vain sähköviasta, kunnes laiva oli niin kallistunut, että valehtelu ei olisi enää tuottanut tulosta. Tätä ennen pelonsekaisia matkustajia oli kehotettu palaamaan hytteihinsä. Lopulta evakuointi aloitettiin, ja vasta tässä vaiheessa rannikkovartiostoa informoitiin merihädästä. 33 matkustajaa kuoli.

Sen sijaan Jokelan koulukeskuksessa tapahtuneessa joukkomurhassa rehtori kuulutti heti ammuskelusta kuultuaan, että kaikkien on pysyttävä luokissaan eikä kukaan saa poistua. Jokela oli Suomen ensimmäinen kouluammuskelu, joten tilanteeseen ei todennäköisesti ollut erityisemmin osattu varautua.

Silti rehtori ymmärsi viipymättä parhaan toimintamallin. Joku olisi toki saattanut pelastua vipeltämällä sen minkä kintuista lähtee, mutta jos käytävällä liikkuu aseistautunut sekopää, massapakenijat saattaisivat syöksyä surman suuhun. Lukitut tilat rajoittavat liikkuma-aluetta ja auttavat pelaamaan aikaa.

Joissakin julkisissa laitoksissa on käytössä värikuulutukset. Käytävillä kaikuva ”koodi violetti” ei sano asiakkaille tuon taivaallista, mutta eipä se sano välttämättä 75 prosentille henkilökunnastakaan. Tällainen salakoodi on järkevä, jos henkilöstön toimet riittävät siihen reagointiin. Pommiuhka on ”vain” uhka, mutta vaikkapa aseellinen hyökkäys pitää saattaa nopeasti kaikkien tietoon.

Jos ruotsinlaivalla on kuulunut kova pamaus ja laiva kallistuu hiukan, kumman kuulutuksen haluaisit kuulla?

  1. Laivalla kuultu hälytys ei johda toimenpiteisiin. Pyydämme matkustajia pysymään hyteissään ja odottamaan lisäohjeita.

  2. Laivan autokannella on tapahtunut räjähdys. Pyydämme matkustajia jättämään tavaransa ja hakeutumaan kannelle pukemaan pelastusliivit.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , | Kommentoi

Pidätämme oikeuden ottaa vastaan muita tarjouksia

Lähipiiristä kysyttiin kantaa otsikon lauseeseen. Saako asunnon myyjä (me-muodossa oleva osapuoli) ottaa vastaan muita tarjouksia vai kielletäänkö se? Maallikkoraadin näkemyksissä oli hajontaa kuin isäpapan kiväärin laukauksissa.

Pidättää-verbi pitää tulkita tässä osana lakiteknistä kielenkäyttöä. Tällöin merkitys on jotakuinkin ’varata’. Lause kuuluisikin selkosuomeksi: ”Varaamme (itsellemme) oikeuden ottaa vastaan muita tarjouksia” tai vain yksinkertaisemmin kantaverbin pohjalta ”Pidämme oikeuden ottaa vastaan muita tarjouksia”. Otsikon perusteella muita tarjouksia saa siis ottaa vastaan.

Kustantamot painattivat aikoinaan kirjoihin ”Kaikki oikeudet pidätetään” -ukaasin alleviivaamaan tekijänoikeuksia. Siinä pidättää-verbiä käytetään samassa merkityksessä.

Pidättää-verbin tulkinnassa ehkä hämää se, että monet sen merkityksistä liittyvät jonkinlaiseen estämiseen tai rajoittamiseen (pidättää hengitystään löyhkän takia). Tämän merkityksen läheltä liippaa myös viranomaisten käyttämä pakkokeino (pidättää ilkeä rikollinen).

Suomen kielen johtaminen tarjoaa myös mielenkiintoisen mahdollisuuden kääntää koko lause ympäri. Tulkinta vaihtuisi muotoilussa ”Pidättäydymme oikeudesta ottaa vastaan muita tarjouksia”, jolloin muita tarjouksia ei saa ottaa vastaan. Pidättäytyä- ja pidättyä-johdoksia kutsutaan refleksiivisiksi, koska niissä toiminta kohdistuu puhujaan itseensä.

Teettojohdos pidätellä sen sijaan ei sovi lainkaan otsikon lauseeseen. ”Pidättelemme oikeutta (?) ottaa vastaan muita tarjouksia” viittaisi siihen, että oikeudet ovat jotenkin tilapäisiä ja niistä pidetään keinotekoisesti kiinni.

KIELIVINKKI: Jos haluat kuulostaa uskottavalta, turvaudu pidättää-verbiin. Vaikkapa pomolle voit sanoa kasvavasta työtaakasta: ”Pidätän sinulta oikeuden tuoda minulle lisää työsarkaa”. Ilmaus kuulostaa niin mahtipontiselta, että pomo takuulla säästää sinut turhalta puurtamiselta ja voit ottaa paljon rennommin.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Ei joutaville höpinöille

Nostin Lidlissä ostokset kassahihnalle ja kaivoin lompakon kouraan. Sitten tapahtui jotain ennenkuulumatonta. Takanani oleva rouva puhkesi puhumaan minulle. Hymyillen käännyin ympäri ja juttelimmekin tovin, kunnes minun tuli aika maksaa, pakata ostokset – ja paeta.

En enää jalallani astu Lidliin, jos siellä joutuu puhumaan ventovieraiden kanssa. Ihmisillä täytyy olla jokin suhde tai side toisiinsa, jotta he voivat kommunikoida julkisella paikalla. Täti siis rikkoi törkeästi sanatonta kulttuurista sopimusta. Oikeastaan minunkin olisi pitänyt teeskennellä, etten kuule, ja jatkaa vain omia toimiani.

Klassinen esimerkki on kartsalla hoiperteleva spurgu, joka yrittää epätoivoisesti saada kontaktia kehen tahansa vastaantulijaan. Täytyy olla vikaa vintissä, että erehtyy ottamaan katsekontaktin sellaiseen metsien mieheen.

Vuosia sitten olimme lomamatkalla Turkissa. Luulimme olevamme koko hotellin ainoat suomalaiset, mutta yllättäen kuulimmekin viereisiltä rantatuoleilta härmäläistä pulputusta. Olimme sittemmin näiden suomalaisten turistien kanssa yhtäkkiä kuin vanhat tuttavat. Vähintäänkin tervehdimme aina kohdatessamme. Juttua piisasi, sillä vahva side yhteisen kotimaan ja kielen takia yhdisti enemmän kuin mikään muu.

Kun paluumatka koitti, tervehdimme vielä lentoasemalla, mutta lentokoneessa emme enää ”tunteneet” toisiamme. Viimeistään Helsinki-Vantaalla välillemme oli pöllähtänyt erottamaton hajurako. Olimme saapuneet kotimaan kamaralle, eikä meidän kuulunut olla enää missään tekemisissä.

Ihanan omintakeista melankoliaa tämä suomalaisuus!

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Yksi kommentti

Maailman massiivisin päiväkirja

Päiväkirjan pitäminen taitaa olla katoavaa kansanperinnettä. Tilalle ovat tulleet kaikenlaiset bloggaukset, twiitit ja statuspäivitykset. Pitkäjännitteiset, polveilevat romaanit muuttuvat lyhytjännitteisiksi, sirpaleisiksi tekstinpaloiksi. Kuka muka nykyaikana jaksaisi rustata 37,5 miljoonan sanan edestä stooria?

Tähän kykeni yhdysvaltalainen englanninopettaja ja saarnamies Robert Shields. Hän taltioi 25 vuoden ajan kaikki kokemuksensa kirjoituskoneen liuskoilleen aina vuoden 1972 saadusta kuningasideasta vuonna 1997 sattuneeseen aivohalvaukseen saakka.

Siihenkään ei sitkeys loppunut. Koska hän ei enää vammansa takia itse kyennyt käyttämään kirjoituskonetta, hänen vaimonsa suostui naputtelemaan miehen sanelun pohjalta. Pian vaimoparka kuitenkin uupui taakkaansa, ja päiväkirjan taru päättyi.

Arvioidaan, että Shields käytti päivittäin neljä tuntia kirjoittamiseen istuessaan alusvaatteissaan talonsa kuistilla. Kirjoituskoneet oli asetettu U:n muotoon, jotta hän saattoi vaihtaa lennossa vekotinta – edellisen kuumennuttua? Hän kirjoitti muistiin kaiken: syödyt ateriat, ihoon ilmestyneet ruhjeet, kotona vierailleet ystävät, kommentit päivän uutisista, kissalle syötetyt makupalat, saapuneet postit, omat suolentoiminnot, ruumiinlämpötilat, verenpaineet, asioinnit postissa ja kaupassa, ruokaostokset hintoineen jne.

Tässä esimerkki sivulta 1.

Sukulaisten mukaan hän jopa heräsi öisin parin tunnin välein kirjoittamaan, jotta ei ehtisi unohtaa näkemiään unia. Shields tiesi ihmisten pitävän häntä hulluna, mutta totesi, että meitä kaikkia ajavat tiedostamattomat pakkomielteet.

Shields kärsi todennäköisesti hypergrafiasta, jossa henkilöllä on pakottava tarve kirjoittaa taukoamatta. Hän ei ilmeisesti uskonut, että asiat todella tapahtuivat, jos niitä ei samalla dokumentoinut. Shieldsin isä oli palkittu pikakirjoittaja, joten tällä kertaa pojasta polvi todellakin paheni: poika rupesi hitaaksi kirjoittajaksi.

Moni hypergrafiasta ”kärsinyt” on toisaalta luonut taipumuksellaan myös uraa. Näihin kuuluvat sellaiset romaanitaiteen tuntemattomat nimet kuin Edgar Allan Poe ja Fjodor Dostojevski.

Lopetettuaan kirjoittamisen Shields lahjoitti elämäntarinansa Washington State Universityn käsikirjoitusarkistoon. Shieldsin päiväkirjasta on luettavissa toistaiseksi vain katkelmia, mutta kun hänen kuolemastaan tulee vuonna 2057 kuluneeksi 50 vuotta, julkaistaan koko roska.

Kun näin säntillisesti dokumentoidaan yhden maan matosen pikkiriikkisetkin elämänvaiheet, luulisi kokoelman päätyvän hyötykäyttöön monellakin tieteenalalla. Tällaiselle mikrohistorian herkkupalalle ei nimittäin taida löytyä kirjoitetusta historiasta vertaista. Myös psykologit, kielentutkijat ja kirjallisuustieteilijät voisivat ammentaa tästä turhan tiedon aarrearkusta omiin tutkimuksiinsa.

Kuka tahansa puolestaan hyötyy päiväkirjasta ryhtymällä lukemaan sitä illalla ennen nukkumaanmenoa. Uni tulee varmasti alta aikayksikön, eikä tarvita lainkaan lääkkeitä tai muita vippaskonsteja.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Elokuvateollisuus kielioppikouluun

Suomessa tehdään laadukkaita elokuvia, mutta jonkin verran on silti puututtava viime vuosikymmeninä filmattujen elokuvien nimiin. Kirjoitusasuissa esiintyy arveluttavia rikkeitä, jotka seuraavassa mestaroin priimakuntoon.

Muutoksii

Rappeuttavaa puhekieltä. Pitää olla muodossa Muutoksia.

Tyttö sinä olet tähti

Suomen pilkkusäännöt edellyttävät, että puhuttelut erotetaan pilkulla muusta virkkeestä. Oikein on siis Tyttö, sinä olet tähti. Pilkun kohdalla on myös tauko, jonka kohdalla pitää olla tovi ihan hiljaa.

Roskisprinssi

Ikävä kyllä ”roskis” on sitä samaa puhekielistä soopaa, johon nykynuoriso piittaamattomuuttaan alati lankeaa. Sivistyneempi ilmaus on ”roskakori” tai ”roska-astia”, mutta jos mielii esiintyä oikein hienostuneesti, kirjoittaa ”roskavakka”. Elokuvan nimeksi sopisi siis osuvimmin Roskavakkaprinssi.

Uuno Epsanjassa

Tässä on vain sattunut lapsellinen typo, jota ei ilmeisesti kukaan elokuvan tuotanto- ja markkinointitiimistä ole havainnut ennen filmin julkaisua. Nimen pitäisi tietenkin olla Uuno Espanjassa. Ei kukaan…

Rentun ruusu

Rentulla viitataan ei-gentlemannimaiseen mieheen, joka ryyppää ja elää kuin pellossa, paitsi että hän elää milloin minkäkin hameväen nurkissa. Kyse on siis vätyksestä. Elokuvan nimi on paremmin Vätyksen ruusu.

Leijat Helsingin yllä

”Leija” viittaa Stadin slangissa ruoansulatuselimistön toimintaan. Niinpä elokuvan nimi olisi täsmällisemmin Suolikaasut Helsingin yllä.

Pekka ja Pätkä neekereinä

Kerrassaan järkyttävää. Nimi heijastelee kaikuja manalasta asti. Poliittisesti korrektimmin nimi olisi Pekka ja Lyhytvartinen tummaihoisina.

Hevisaurus-elokuva

Hetkinen, tämähän on oikein! Copywriterien palettiin kuuluu sittenkin yhdysviiva! Odotuksenmukainen valinta olisi nimittäin ollut Hevisaurus elokuva.

___

Edit 11.6.: poistettu yksi väärin muistettu elokuva listasta.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Suomesta maailmankieli

Miten suomen kielen puhujalle näkyisi arjessa se, että suomi olisi yhtäkkiä maailmankieli? Suomesta tulisi kahden miljardin puhujan lingua franca, ja sillä tulisi toimeen lähes kaikissa maailman kolkissa.

Diplomatia, kaupankäynti, talous, tiede ja kulttuuri toimisivat valtaosin suomen kielellä. Ja koska kaikkien olisi sitä hyödyllistä osata, sitä opiskeltaisiin entistä enemmän – syntyisi itseään ruokkiva kehä.

Samalla suomi ahmisi pienempiä kieliä verenhimoiseen kitaansa, mutta eipä se menoa haittaisi. Meillä on baana auki.

Suomenpuhujien olisi täytynyt historian saatossa valloittaa monia maanosia ja alistaa muita kansakuntia omaan vaikutuspiiriinsä, jotta suomi olisi saanut istutettua pesäkkeitään eri puolille maailmaa. Suomen olisi myös pitänyt vetää kansainvälisesti isompaa roolia. Enemmän hyökkäyssotia, miehitettyjä alueita, siirtomaita ja kaadettuja hallituksia ja vähemmän puolueetonta pohjoismaista demokratiaa.

Jos englantiin vertaa, suomen olisi pitänyt ottaa löperömmin kielellisiä vaikutteita muualta. Englanti on kyennyt muovautumaan aivan uuteen uskoon muinaisenglannista aina keskienglantiin ja siitä nykyenglantiin saakka. Tämän seurauksena nykyenglannin kielioppi onkin järjestelmällinen kuin itähelsinkiläisen yläkoulun tarkkailuluokka.

Englanti on ottanut eniten vaikutteita germaanisista kielistä mutta myös latinasta ja ranskasta. Sillä oli 1600-luvun alussa yhtä paljon äidinkielisiä puhujia kuin suomella tätä nykyä, ja lähes kaikki asuivat Britteinsaarilla. Eli aimo annos svetisismejä ja anglismeja tänne, kiitos!

Jos suomea ymmärtäisi joka kolmas maapallon asukas, koululaisillemme kielen asema näkyisi ainakin vähempinä läksyinä. Kieltenopetus olisi suppeampaa, koska suomen valta-aseman ansiosta muiden kielten pänttääminen motivoisi vähemmän. Meitä ymmärrettäisiin laajalti. Olisimme automaattisesti ”kansainvälisiä”.

Pakkoruotsi pihisisi varmaan silti voimissaan, koska historialliset syyt ja pohjoismainen yhteistyö.

Voi vain miettiä, mikä merkitys Yhdysvaltain mahdille on ollut englannin voittokululla. Englantia äidinkielenään puhuvan tutkijan ei tarvitse opetella vierasta kieltä saadakseen tieteellisiä artikkeleita kansainvälisiin julkaisuihin, mutta toisaalta tämä myös passivoi: tullaan sokeiksi muille kielille eikä kääntämiseen ja muihin kulttuureihin syventymiseen panosteta sitäkään vähää.

Vavisuttavaa eroa uuden suomenkielisen maailmankansalaisen arjessa tuskin näkyisi, koska suomella on nykyisinkin vankka virallisen kielen asema Suomessa ja täysin yksikielisenä pystyy elämään täällä äitiyspakkauksesta hautaan. Ei vain pidä opiskella tai reissata.

Suomalaisen imperiumin myötä menetettäisiin se valtti, että voimme hyödyntää suomea salakielenä ulkomailla. Kun tunisialainen torikauppias tyrkyttää ”aitoa” Patek Philippe -kelloa, voimme turvallisin mielin tokaista matkakumppanille: ”Älä helvetissä osta tolta kaverilta. Se on ihan turistirihkamaa.”

Siirtomaaherruudesta nauttivat historian saatossa muutkin Euroopan maat, joten pelkät valloitukset eivät vielä tekisi autuaaksi. Kielen ohella myös suomalaisella viihdekulttuurilla pitäisi olla valta-asema, jonka turvin se pääsisi jakamaan suomen kieltä kaikkien korviin.

Tuntematon sotilas, Uuno Turhapuro armeijan leivissä ja Luokkakokous yhdistäisivät ihmisiä kaikkialla maailmassa ja suomalaista melankoliaa heijastelevat sitaatit lähtisivät aivan uudenlaiseen lentoon. Suomen kielen hallinta olisi lukuisille ihmisille portti vaurauteen ja hyvään elintasoon mutta myös elokuvien, musiikin ja videopelien todellisuuteen.

Suomi olisi niin keskeinen valtakieli, että sen pohjalta syntyisi kolmannen maailman maihin myös pidgin– ja kreolikieliä. Pidginkieli syntyy usein nopeista kielikontakteista, kun alkuperäisasukkaat alistuvat Suomen imperiumin valtaan ja yhdistelevät sanoja ja rakenteita omasta äidinkielestään ja maailmankielestä suomesta. Tällöin syntyy aluksi yksinkertainen mutta myöhemmin mutkistuva yhdistelmäkieli.

Tuosta kielestä tulisi kreolikieli, kun sille syntyy äidinkielisiä puhujia. Suomen kielestä kieli- ja kulttuurivaikutteita napsinut kieli saavuttaa maassaan virallisen aseman. Tämän kreolikielen äänne- ja lauseoppi perustuisi lähinnä alkuperäiskieleen ja moderni sanasto suomeen.

Suomen maailmanmenestyksen myötä loppuisi myös kohkaaminen siitä, että suomi on maailman vaikein kieli. Jos suuri osa ihmisistä osaisi suomea, sitä ei pidettäisi vaikeana vaan pikemminkin tyypillisenä kielenä. Toimiihan englantikin nykyään eräänlaisena peruskielen mittapuuna, vaikka se ei ole sen normaalimpi kieli kuin mikään muukaan.

Kielitypologia jakaa kieliä tyyppeihin vertailemalla niiden rakennepiirteitä. Isoloivassa kielessä, kuten vietnamissa, sanat ovat muuttumattomia eikä niitä lainkaan yhdistetä toisiinsa. Agglutinoivassa kielessä, kuten suomessa, liimataan sanavartaloihin erityyppisiä päätteitä. Jako tällaisiin kielityyppeihin on kuitenkin vanhanaikaista, sillä kielissä on sekaisin kaikenlaista rosoisuutta.

Esimerkiksi englannista sijamuodot ovat lähes hävinneet. Maailman kielten rakenteita kartoittavan WALS-sivuston 261 kielen otoksessa yli puolessa kielistä on vähintään kaksi sijamuotoa. Suomessahan niitä on 14, ja Kaukasiassa puhuttavassa tsezin kielessä niitä on peräti 64.

Tietotekniikka olisi kehitetty maailmankieli-suomen tarpeisiin. Ohjelmistot ja tietojärjestelmät suoriutuisivat helposti taivutuspäätteistä ja kykenisivät ehkä luomaan sanoista ymmärrettäviä johdoksiakin. Englanninkieliset hihittäisivät naiiveille suomesta konekäännetyille huijaussähköposteilleen, jotka utelevat ”PIN-your bank’s check for” (tunnuslukuasi pankin tarkistusta varten).

Sosiaalisesta mediasta anglosakseille selviäisi myös, että ”The user Maria went marriage”. Koneet olisi jopa viritetty hallitsemaan suomen erikoisuus, persoonittain taipuva kieltoverbi. Lause ”En pidä maidosta” halpakääntyisi englanniksi muotoon ”I no keep milk-from”.

Kaikki ohjelmat operoisivat myös ääkkösillä, eikä hiihtokilpailuissa olisi ikinä ihailtu Mika Myllylaen suksen luistoa tai jalkapallo-ottelussa Kasperi Haemaelaeisen vapaapotkuja.

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi