Astevaihtelukin voi särkyä

Olen aina pitänyt suomen astevaihtelua vahvana voimana. Sanotaan tukki : tukin ja pato : padon. Korva ei yksinkertaisesti salli mitään muuta, sillä näin k-, p- ja t-äänteet ovat oppineet käyttäytymään. Erityisen voimallisesti astevaihtelu koskettaa sanoja, joissa on kaksoisklusiili (kk, pp, tt). Voimme jutella Mikon ja Reetan kanssa vaikkapa sapenerityksestä. Näin ne on helpompi sanoakin.

Sitten itse asiaan. Kuulin Torniossa sijaitsevasta satamasta, jonka nimi on Röyttä. Se taipuu muka Röyttässä – jopa tiedotusvälineiden ja viranomaisten papereissa. Kielitoimiston asutusnimihakemisto tuntee kaksi muotoa: Röyttässä ja Röytässä. Huomaa, kumpi on jälkimmäinen… Miksi ihmeessä Röyttässä? Tuntuu luonnonvastaiselta, ihan joltakin tuotemerkkikieleltä.

Mutta aina oppii uutta. Todellinen kieli-ihminen opiskelee hellittämättä ja harjaannuttaa taitojaan niin kauan kuin hänessä henki pihisee, sillä maailma hänet palkitsee. Ja kieli-ihminen voi kyllä rakentaa elantonsa mieliharrastuksestaan, mutta ajan mittaan hän huomaa, että kätevämpi on vain kuolla pois. Vähän liioitellen ilmaistuna.

Kategoria(t): Luokittelematon Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Astevaihtelukin voi särkyä

  1. Risto Saukkonen sanoo:

    Todella mielenkiintoinen sivusto, kiitos siitä. En nyt edes muista, miten tänne jouduin. Olen nyt lueskellut artikkeleita järjestyksessä uusimmista alkaen.

    Kun olen seurannut lastenlasten kielen kehitystä, olen ollut huomaavinani että ensin opitaan pääsäännöt ja sitten myöhemmin poikkeukset.

    Pupulla leikkivä pikkutyttö taivuttaa pupu – puvun,
    siis kuten kupu – kuvun tai papu – pavun.

    Tuostapa älyää ukki ihmetellä: miksi minusta oikea taivutus on pupu – pupun (ja puku – puvun).

  2. agricocacola sanoo:

    Kiitos kannustavista kommenteista! Lukijoiden ajatuksia on aina mukava kuulla.

    On totta, että aluksi lapsi etsii kielestä säännönmukaisuuksia ja pyrkii soveltamaan niitä myös epäsäännöllisiin muotoihin. Tällaista kokeilua ilmenee molempiin suuntiin: jos kerran sanotaan ”käsi : käden : kättä”, niin miksei sitten ”lasi : laden : latta”?

    Mainitsemasi p : v -astevaihtelu on ylipäänsä verraten harvinainen. ”Pupussa” ei p vaihtele v:n kanssa, koska sana edustaa nuorta sanastoa. Astevaihtelussa on siis eräänlainen murros ollut meneillään.

    Tällainen astevaihteluttomuus on erityisen tavallista kaksitavuisissa sanoissa, ja se koskettaa myös monia uudissanoja, slangisanoja (nipo), kuvailevia sanoja (pipi) sekä tietysti nimiä (Sirpa).

  3. Taina sanoo:

    Yhdeksänvuotias poikani, joka muutoin taivuttelee sanat erinomaisesti, taivutti juuri supi-sanan supi : suven. Sehän on ihan looginen muoto, kuten vaikka rupi : ruven ja lepo : levon.

  4. agricocacola sanoo:

    Minustakin se on aivan looginen muoto! Suomen kielen i-loppuinen sana voi valikoitua moneen mahdolliseen taivutusmuottiin.

  5. Taina sanoo:

    Pakko vielä jatkaa tuon saman 9-vuotiaan sanataivutteluita: yksi hänen tarinoidensa hahmo on hyvä metsästämään ja syy siihen on – ihmissutisuus : )

  6. agricocacola sanoo:

    Ihmissutisuus kuulostaa oikeastaan kielellisesti aivan järkeenkäyvältä. Sitä ei tosin koskaan käytetä, ellei tätä kekseliästä vesseliä lasketa. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s