Missä menee yleissivistyksen raja?

Toimittaja kysyi talvella missiehdokkailta kymmenen varsin perustavaa kysymystä, jotka eivät juuri valistuneisuutta vaadi. Missien keskimääräiseksi pistesaaliiksi tuli 5,2. Paras pistemäärä oli 7,5, kehnoin 2,5. Montako pistettä sinä saat? Kysymykset ovat tässä:

1. Missä kaupungissa järjestetään kesäisin Oopperajuhlat?

Tätä tietoa tuskin opetetaan koulussa, mutta musiikkitapahtumana se on Suomen keskeisimpiä, varsinkin tälle kaupungille sekä tietysti oopperan ystäville. Nuorisolle kysymys voi olla pulmallinen.

2. Mikä ministeri Erkki Tuomioja on?

Peruskysymys nykypolitiikasta, yksi näkyvimmistä ministereistä. Tähän asemaan noussut ministeri on vaikutusvaltansa ansiosta ollut usein muutoinkin pitkään edustustehtävissä. Ministereitä käsitellään paljon tiedotusvälineissä, mutta he toisaalta vaihtuvat jokusen vuoden välein, ja siten päivittämätön tieto vanhenee.

3. Millä vuosikymmenellä käytiin jatkosota?

Merkittävä vaihe Suomen lähihistoriassa. Saa runsaasti käsittelyä koulussa ja etenkin vuosipäivinä myös mediassa. Suunnilleen oikea ajoittaminen kuuluu yleissivistykseen, mutta tarkkojen vuosilukujen muistamista ei voi pitää ehdottomana.

4. Kuka on Yhdysvaltain presidentti?

Muistuttaa hieman kysymystä kotimaisesta ministeristä. Saa runsaasti palstatilaa tiedotusvälineissä, koska pidetään maailman mahdollisesti vaikutusvaltaisimpana henkilönä. Pitäisi kaikkien tietää.

5. Kuka on Ruotsin kruununprinsessa Victorian pikkuveli?

Pieni sukellus suihkuseurapiireihin. Ruotsin kruununprinsessan pikkuveli ei ole kuningasperheen näkyvimpiä eikä vaikutusvaltaisimpia hahmoja, joten nimen muistaminen voi olla vaivan takana. Kaikki ovat luultavasti sen kuitenkin joskus kuulleet. Enintään viihteen saralla voi pitää yleistietokysymyksenä.

6. Minä vuonna euro otettiin käyttöön käteisvaluuttana Suomessa?

Tarkan vuosiluvun muistaminen ei liene työn ja tuskan takana, koska markkojen mummoutumisesta ei ole vierähtänyt vielä pitkä aika. Moni saattaa turvautua valistuneeseen arvaukseen. Sai käteisvaluutaksi tulon myötä suurta käsittelyä mediassa, ja tarkkasilmäisin voi päätellä, paljonko tästä on kulunut aikaa, koska Suomen Pankin eräs takaraja tuli vastikään vastaan.

7. Luettele Suomen rajanaapurit.

Maantieteellinen peruskysymys, joka opetetaan varhain alakoulussa. Suomen maantieteellinen sijainti ja siten lähinaapurimme käyvät ilmi myös lukemattomista muista yhteyksistä, joten tämä pitäisi taatusti tietää. Joku hajamielinen voi unohtaa, että näitä on kolme.

8. Mistä kaupungista jääkiekkoseura KalPa on kotoisin?

Urheilua tuntemattomalle voi olla pahakin pähkinä, urheilua seuraavalle sen sijaan helpohko. Urheilun saralla selvää yleistietoa. Seura on SM-liigaseurana usein esillä urheilu-uutisissa, mutta kotikaupunki voi toisaalta jäädä hämäräksi, ellei satu asumaan lähialueella.

9. Ketkä kaksi suomalaista ovat voittaneet Miss Universum -tittelin?

Useimmat ovat luultavasti kuulleet vähintään toisesta suomalaisesta, joka on valittu maailman kauneimmaksi naiseksi. Näistä valinnoista on kuitenkin kulunut vuosikymmeniä, joten nuorelle polvelle aihe voi olla hyvin etäinen. Muuten voi pitää viihteen peruskysymyksenä. Nimien muistaminen, etenkin molempien, voi toisaalta koitua työlääksi. Missikilvan osanottajalle tätä voi pitää yleistietona.

10. Kuka kirjoitti/kokosi Kalevalan?

Kulttuurisesti ja kielellisesti olennainen kysymys. Teoksena Kalevala kuuluu maamme merkkipaaluihin, vaikka harva onkin sitä lukenut, saati tarkemmin perehtynyt siihen. Teosta tarkastellaan monipuolisesti sekä peruskoulussa että lukiossa. Vastaus tuntuu herkästi sekaantuvan pariin muuhun kirjallisen historiamme merkkihenkilöön.

Kategoria(t): Luokittelematon Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s