Prolatiivi kielioppiin?

Jotkut kielenkäyttäjät ovat kerjäämässä suomen kielen sijamuotokerhon jäseneksi prolatiivia, jonka tunnistaa väylää, reittiä tai välinettä ilmaisevasta johdintyypistä -(i)tse. Kaikille tuttuja ovat vaikkapa maitse, postitse, puhelimitse tai sivuitse. Vakiintuneimpia ovat sellaiset toverukset kuin alitse, ylitse, ohitse ja taitse, mutta on niitä yhdyssanojakin ilmaistu prolatiivitse:

”Kongon kriisi yritetään ratkaista neuvotteluteitse.” (MTV3.fi)

”Asia voidaan tarvittaessa käsitellä myös kurinpitoteitse.” (suomenvoimanostoliitto.fi)

”Verohallinto peri toistuvasti ulosottoteitse saataviaan väärältä taholta.” (oikeusasiamies.fi)

Prolatiivien koplassa harvinainen erikoistapaus löytyy sanasta ylitsevuotava, jossa prolatiivijohdin on uponnut yhdyssanaan. Kummajainen on myös sana paitsi, joka on vanhanmallinen prolatiivi, alkuperäiseltä merkitykseltään ’ohitse’.

Onko prolatiivista siis eläväksi sijamuodoksi? Prolatiivia luonnehditaan epäproduktiiviseksi, koska se ei suostu yhteistyöhön useimpien substantiivien kanssa. On vaikea keksiä luontevaa käyttöä sanoille mukitse, kysymyksitse tai oravitse, vain jokusen mainitakseni. Toisaalta prolatiivi elää vahvana tuoreissakin lainasanoissa: internetitse, sähköpostitse. Sillä tuntuukin olevan rajallinen käyttöyhteys.

Monista prolatiivijohdoksista kalskahtaa odottamattoman virallinen sävy: työhakemukset pyydetään yleensä lähettämään sähköpostitse, ei sähköpostilla tai sähköpostin välityksellä. Maija Länsimäki arveli kirjoituksessaan vuonna 1992, että esimerkiksi johdos televisioitse vaatisi jo huumorimieltä tai teennäisyyttä, mutta sittemmin se on päässyt aina Kielitoimiston sanakirjaan saakka.

Perinteisellä kielioppitraditiolla on kuitenkin ankaria pääsyvaatimuksia. Substantiivin sijamuotona prolatiivin pitäisi kyetä saamaan adjektiivimäärite, joka vielä käytännössä kongruoi eli tulee samaan sijaan pääsanansa kanssa. Saavuimme perille tyynitse meritse. Se on väkinäisesti sanottu.

Kieliopissa on tärkeää pitää kategoriat erillään. Huolestuneet sijamuotojen ystävät pelkäävät, että sijamuotojen vähentäminen ja ankara karsiminen kielioppien sijamuototaulukoista köyhdyttäisi suomen kieltä. Voi kun se olisikin noin yksinkertaista! Asiahan on pikemminkin päinvastoin: ainakin nykyinen kielioppi pyrkii kuvaamaan kieltä sellaisena kuin se on, ja jos jokin ilmiö tai ilmaisukeino harvinaistuu, sen asemaa kieliopissa on arvioitava uudelleen.

Ei kielioppi ole mikään kaanon tai moraaliraamattu, vaan kielenkäyttäjät tekevät kielestä kielen, kukin omalla tavallaan. Kielioppaan eli kielenhuoltonormiston tehtävä on kehittää ja ohjailla yhteistä yleiskieltä. Kieliopin sen sijaan on turha yrittää muovata miljoonien kielenkäyttäjien asenteita johonkin haluttuun suuntaan, koska sillä ei ole siihen tarvittavia muskeleita.

Kategoria(t): Luokittelematon Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s