Ponttonissa piisaa parjattavaa

Helsingin Sanomien tänä kesänä laatiman ”äidinkielen ylioppilaskokeen” vaikein pähkinä oli ponttoni-sanan oikeinkirjoitus. Ponttooni on väärin, ja se nostatti meteliä.

Wallitsevan oikeinkirjoitussäännön mukaan vierassanan viimeistä edellisen tavun vokaali kirjoitetaan yleensä pitkäksi: demokraatti, kemikaali, intiimi, vinyyli, ampeeri. Tästä poiketen oli-, omi-, oni– ja ori-loppuiset vierassanat kirjoitetaan lyhyellä vokaalilla: makaroni, symboli, ekonomi, petroli, hormoni, alkoholi, kursori, ponttoni.

Minusta onkin mielenkiintoista, että samat ihmiset, jotka ovat närkästyneitä kieliopin poikkeuksista, haluavat varta vasten tuottaa niitä lisää. He haluaisivat hanakasti kirjoittaa ponttooni, vastoin yleisperiaatetta. Ihan fiilispohjalta.

Kun pohdin tätä sääntöä silmät ummessa vilkkaalla moottoritiellä, valot välkkyivät päässäni ja tulin siihen tulokseen, että hentokin säännönmukaisuus vierassanojen oikeinkirjoituksessa voittaa täydellisen hajaannuksen. Kirjakielessä eivät kaikki kukat voi kukkia.

Voi tietysti kysyä, miksi suomen kieleen haluttiin vakiinnuttaa juuri lyhytvokaaliset variantit. Tästä aikoinaan päättäneiden henkilöiden päällä on kuitenkin jo kuusi jalkaa multaa. Ja jos sääntö olisi toisinpäin, valittaisimmeko nyt päinvastaisesta? Vuodet ovat opettaneet minulle, ettei kieli ole koskaan kunnossa.

Viron kielessä on vastaavissa sanoissa horjuntaa lyhyen ja pitkän vokaalin välillä: sikäläiset oppineet kirjoittavat petrooleum ja hormoon mutta alkohol ja sümbol. Kaikissa kielissä joudutaan tekemään lainasanojen kanssa omanlaisiaan sovitteluratkaisuja, hyviä tai huonoja.

Suomen kielessäkin syntyi ymmärrettäviä sopeutumisvaikeuksia. Säännön ulkopuolelle lipsuneita poikkeuksia ovat pistooli ja postiljooni.

Ai niin. Jos et ole vielä tehnyt tuota paljon mainostettua testiä, pyydän nöyrimmin anteeksi juonipaljastustani.

Kategoria(t): Luokittelematon Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s