Kun isoisä h:n osti

Kielipalstojen vakiokysymys kuuluu vuodesta toiseen ja kolmanteen: missä suomen kielen sanassa on kaksi h:ta peräkkäin?

Jos onomatopoeetiikan eli ääntä matkivien ilmausten (huhhuh, hohhoijaa) sekä arkikielen ja murteiden (syö lihhaa, anna rahhoo, huhhelo, hahhattaa) sanakirstu salvataan ja eliittijoukkoon kelpuutetaan vain kirjakielen valioyksilöt, hyväksyttäviä sanoja on monien lähteiden mukaan vain yksi.

Hihhuli. Sillä viitataan etenkin kiihkouskovaisiin, joilla on hullun lasittunut katse silmissään (minun mielipiteeni). Monelle tosin kaikki uskovaiset ovat hihhuleita. Nämä hihhulit sitten voivat keskenään hihhuloida. Edellinen on siis verbijohdos.

Oma vastaiskuni on – sekin kirjakielen sana! Se on perusmuotoinen, kirjoitusasultaan jokseenkin vakiintunut substantiivi. Se ei ole onomatopoeettinen, ei arkikieltä eikä murretta. Se on wahhabismi.

Ainoa varjopuoli on, että se on uusi, useimmille vieras lainasana, peräti mamu-sana. Voiko sitä pitää järin kotoutuneena? Hahhah!

Kategoria(t): Luokittelematon Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s