Ferrari humanum est

Raapustelin taannoin kandidaatintutkielman monikon 1. persoonan käytöstä tasavallan presidenttien uudenvuodenpuheissa. Koska oppiaine on suomen kieli, kielenhuollon on tietysti oltava hanskassa, tai muuten seminaarin osanottajat eivät muusta puhukaan.

Kaikki olikin paria pikku lipsahdusta lukuun ottamatta oikein mallillaan. Sain suitsutusta osakseni, etenkin miellyttävästä kielestä. Mutta ihan kaikki ei mennyt niin kuin Ferrari hungaroringillä.

Siteerasin tutkimukseeni ohjaajanani toimineen professorin omaa tutkimusta, mutta olin Murphyn lain mukaisesti kirjoittanut juuri hänen nimensä lähdeluetteloon väärin – mistä hän itse pääsi vielä mainitsemaankin. Kerrassaan uskomatonta. Voi sitä poskien punoitusta.

Toinen opiksi otettava virhe löytyi sekin lähteistä. Tosin vasta puolen vuoden päästä tutkielmani hyväksymisestä. Olin merkinnyt kahden verkkosivun viittausajankohtiin väärän vuosiluvun. Ikään kuin olisin tutkielmaa tehdessäni kurkistanut tulevaisuuteen.

Sinänsä kiehtovaa, että tuo sitkeä paholainen oli oikea mestaripiiloutuja:

1. Minä itse syynäsin tietenkin tutkielmani lukuisia kertoja läpi tarkimmalla mahdollisella täikammalla. Ei osunut silmään.

2. Asiantunteva opponenttini luki tutkielmani tunnollisesti läpi tarkoituksenaan puuttua kaikkeen mahdolliseen aina ajatuskatkoista oikeinkirjoitukseen. Ei kommenttia.

3. Tutkielmani lopullisen, seminaarin pohjalta korjatun version luki läpi vielä mainittu suomen kielen professori. Ei korjauskehotusta.

Mitä tästä opimme? Tarkista aina nimet ja numerot moneen kertaan. Niin, ja suutarin lapsilla ei niitä kenkiä tosiaan ole.

Kategoria(t): Luokittelematon Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s