Aku Ankka kielellisenä tienraivaajana

Suomalaisista 96 prosenttia lukee aikakauslehtiä. Luku sijoittuu koko maailman kärkipäähän. Kaikkiaan aikakauslehtiä ilmestyy maassamme lähes 5 000, ja uusiakin on tänä vuonna perustettu yli 20. Kaikista julkaisuista elävintä ja mallikelpoisinta kieltä käyttää Aku Ankka -lehti, joka opetti minutkin lukemaan. Päätin selvittää, mitä tämän menestystarinan takana on.

Anna Kastari lehden toimituksesta kertoo:

”Akkarin kieli on toimitukselle todellinen sydämen asia, jonka eteen paiskitaan niin sanotusti hartiavoimin töitä.”

Myös oikeinkirjoitukseen kiinnitetään rutkasti huomiota ankkatoimituksessa. Toimittaja Lilli Lehtonen vakuuttaa kieliopin tulevan selkärangasta.

Kastari jatkaa:

”Pyrimme työssämme täydelliseen virheettömyyteen – joskaan siihen ei aina ihan päästä, ihmisiä kun olemme. Vielä oikeinkirjoitusta astetta tärkeämpää meille on kielen ns. rikkaus, siis monipuolinen ja hauska sanasto, kielellä leikittely sekä kieli- ja muutkin vitsit. Ankkasarjakuvien on tarkoitus viihdyttää ja naurattaa lukijaansa.”

Lehtonen valottaa elävää kieltä tarkemmin – yksi tehokeinoista on synonyymit, jottei sama perussana nakertaisi liiaksi tyyliä.

”Olisihan aika tylsää, jos Akun ja poikien istahtaessa ruokapöydän ääreen puhuttaisiin aina syömisestä. Miksei panisi puhekuplaan mieluummin murkinoida, mättää, mussuttaa, popsia, haukkailla tai jotain muuta kuvaavampaa verbiä? Mielikuvituksen käytöllä on silti rajansa, nimittäin puhekuplan reunat.”

Toisinaan synonyymit alkavat ehtyä. Lehtosen mukaan esimerkiksi sanoille juusto ja kaahari on ollut tarinantekovaiheessa vaikea keksiä riittävästi vastineita. Tästä toimituksen sanastouurastuksesta on joka tapauksessa lukijalle hyötyä, sillä hänen sanavarastonsa karttuu.

Kun suomen kielen tohtori Lari Kotilainen pyysi lapsiaan alleviivaamaan ankkalehden sivuilta sanat, joiden merkitystä he eivät ymmärrä tai osaa selittää, satona oli seuraavia ilmauksia: joikua, lehmihaka, mullivainaa, tarpeisto ja tositöllösoopa. Tuskin kukaan silti keskeyttää Aku Ankan lukemista siksi, ettei ymmärrä värikkäitä sanoja – ne vain hiipivät passiiviseen sanavarastoon.

Toinen tehokeino on alkusointu eli se, että peräkkäiset sanat alkavat samalla kirjaimella (kihisevä kitupiikki, nuriseva naamavärkki). Alkusointu on jo vanhastaan ollut suomen kielessä suosiossa, ja sitä on ammoisista ajoista alkaen (!) hyödynnetty niin kansanrunoudessa kuin nykysananlaskuissakin.

Sarjakuvassa on myös omat vapautensa, kuten Lehtonen selostaa:

”Sarjakuvassa on se hauska ominaisuus, että teksti ja kuva tekevät lujasti yhteistyötä. Joskus kuva inspiroi käyttämään metaforaa, joka tavalla tai toisella toteutuu sarjakuvan ruudussa, ja näin kielikuvasta tehdään kirjaimellisesti tosi.”

Niin ikään Aku Ankalla on luonnollisesti oma, totunnainen tyylinsä. Kääntäjät Ville Keynäs ja Anu Partanen pohtivat, että huutomerkkiä käytetään vain kun todella huudetaan. Kaksimielisyyksiä ei harrasteta. Muullekin tyylilliselle revittelylle on rajansa:

”Enintään kaksi samaa kirjainta merkitään peräkkäin – tämä koskee erityisesti ääniefektejä ja huudahduksia kuten AUUH!”

Isoon suomen kielioppiin ja Kielitoimiston sanakirjaan poimitusta kääk-sanastakin on tullut jo muoti-ilmaus, joten sen käytössä on kitsasteltu jo vuosia.

Nimistö on suurimpia ankallisten innovaatioiden lähteitä. Kukapa ei muistaisi vaikkapa sudenpentujen ohjaajien lyhenteistä koostuvia titteleitä, kuten arvonimeä I.S.O.K.E.N.K.Ä (Ihmeen Sokkeloisen Organisaation Koossapitäjä ja Erikoisen Näännyttävän Kunniamerkkiluettelon Älyäjä). Entä Ankkapulco, Teräspekoni tai Koko Kameli?

Toimitus tarkastaa järjestelmällisesti sarjakuvien kieliasun. Anna Kastari vahvistaa:

”Jokainen lehti luetaan monta monituista kertaa, ennen kuin se lähetetään painoon.”

Kansainvälisenä lehtenä mukana on lisäksi kääntämisen näkökulma, vaikka toimituksessa puhutaankin useammin suomentamisesta.

”Alkuperäinen käännös on vasta raakaversio tarinan lopullisesta kieliasusta. Käännöksen toimittamiseen osallistuu ainakin kolme tai neljä ihmistä, ja toimitustyö tehdään kahteen kertaan. Lopuksi vedokset vielä oikoluetaan lyöntivirheiden varalta.”

Ammattitaitoinenkaan toimitus ei selviydy kokonaan ilman apuvälineitä. Toimittajille tärkein sanastolähde on Kielitoimiston sanakirjan sähköinen versio. Kastari kertoo:

”Lisäksi tarpeen tullen tukeudumme mm. Kielitoimiston oikeinkirjoitusoppaaseen tai Terho Itkosen klassiseen kielioppaaseen.”

Eikä sovi unohtaa vivahteikkaan kielen aarrearkkua ja suomen kirjakielen monumenttia.

”Vanhahtavan sanaston metsästykseen Nykysuomen sanakirja on loistava apuväline, sen aineistot kun ovat Kielitoimiston sanakirjaa vanhempaa perua.”

Ne ovat myös kattavammat. Vanhassa kunnon Nykärissä on Kielitoimiston sanakirjaan nähden roimasti enemmän hakusanoja ja esimerkkejä.

Silloin tällöin ankkatoimitus turvautuu kielenhuollon ja suomentamisen asiantuntijoihin, vaikka asiantuntemusta riittää omastakin takaa, kuten Kastari kertoo:

”Kaikilla Aku Ankan toimitukseen kuuluvilla on takanaan joko suomen kielen tai vieraiden kielten yliopisto-opintoja, aika monilla on kääntäjätausta.”

Aku Ankan toimitus kohtaa kiperimpiä kielipulmia silloin, kun kielenhuollon ohjeissa on tulkinnanvaraa. Myös toimittajien kielikorvat voivat kallistua eri kannoille.

”Yleensä jonkinlainen kompromissi löytyy – jos ei muuten, niin ilmaisemalla hankala paikka kokonaan toisin.”

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Aku Ankka kielellisenä tienraivaajana

  1. Noora sanoo:

    Ovatko sarjakuvalehdet käyttökelpoisia koulussa? Riittääkö kun oppilas lukee vain sarkakuvia? Näihin kysymyksiin olen törmännyt useasti. Eihän se riitä, mutta jos oppilas saadaan niiden avulla kiinnostumaan lukemisesta, on silloin yksi tavoite saavutettu.
    Kirjoitus sai minut heräämään siihen, että Aku Ankan lukeminen voi olla hyvä asia. Eikä sarjakuvan tekstiä ja kielioppia tule aliarvioida. Toimitus miettii valmiiksi kieliseikat ja lukija voi tyytyä turvallisesti lukemaan ja omaksumaan asiat sarjakuvan sivuilta. Jos verrataan Aku Ankkaan vaikka blogeihin, on niiden lukeminen turvallisempaa. Blogeja voi kirjoittaa ja kommentoida kuka tahansa, mutta Aku Ankkaa tekevät ammattilaiset. Olen kiinnittänyt aiemmin huomiota Aku Ankassa oleviin henkilöiden nimiin. Mielestäni Ankkalinnan asukkaat ovat sijoitettua ovelasti lehden sivuille meidän mediasta. Välillä olen pysähtynyt pohtimaan ketä nyt oikein tarkoitetaan.
    Ja ihanaa, nyt on perustelut Aku Ankan lukemiseen tehty!

    • agricocacola sanoo:

      Sarjakuvat edustivat rappiota 50 vuotta sitten. Minustakin sarjakuvat ovat oiva ponnahduslauta ”raskaampaan” kirjallisuuteen. Varsinkin Aku Ankan laskisin jo korkeakirjallisuudeksi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s