Norsulla on isot luut

Suomen kielessä saa taas kirjoittaa vammaisista. Jonkin aikaa oli havaittavissa kirjoittamaton ohjenuora, että vammaiset ovat oikeastaan invalideja, koska vammaisista puhuminen olisi liian leimaavaa. Eiväthän vammaiset voi olla vammaisia.

Väite leimaavuudesta on ristiriitainen, koska lähtökielessä englannissa adjektiivi invalid tarkoittaa ’epäkelpoa’. Eivät kai vammaiset ole kelvottomia ihmisiä? Vammaisella ihmisellä on vamma, minkä vuoksi hän on yksinkertaisesti vammainen (vamma + -inen).

Edes vamma ei valitettavasti katoa sillä, että pehmokielisessä nykyhengessä sorvataan ilmauksia uuteen uskoon. Aivan kuin vammaisen pitäisi piilotella vammaansa – ja muiden ihmisten kiusaantua tämän vamman olemassaolosta.

Nykyään lainsäädäntökin on onneksi hankkiutunut eroon kankeista termeistä invalidi ja invaliditeetti. Silti tapaa yhä ylivarovaisia byrokraatteja, jotka kirjoittavat mieluummin liikuntarajoitteisista kuin liikuntavammaisista, etteivät mitenkään tulisi loukanneeksi ketään. Mielipahan välttely on sikäli ymmärrettävää, että nykyään kuka tahansa voi loukkaantua mistä tahansa.

Yhdysvalloissa poliittinen korrektius on synnyttänyt pilvin pimein samantyyppisiä neronleimauksia: visually impaired ja hearing impaired, kun pelätään käyttää sanoja blind (sokea) ja deaf (kuuro). Ihmettelen päivästä toiseen, miksi tuttu ja ytimekäs sana pitää vaihtaa keinotekoiseen kukkaiskieleen, jos vanhakin sana toimisi tehtävässään.

Ilmeisesti kielensorvaajien näkökulmasta jotkin sanat alkavat häiritä, koska ne kuvaavat kohdettaan liian osuvasti. Esimerkiksi sana vammainen paljastaa auttamatta, että ihmisellä on jokin fyysinen vaiva, kun taas invalidi teknisempänä ilmauksena kätkee tämän poikkeavuuden. Päämääränä on siis havitella mahdollisimman miellyttävää sävyä, mikä onnistuu vaihtamalla sana johonkin toiseen. Piilevä asennevamma ei silti haihdu mihinkään.

Vastaavasti asunnoton-sana on koditon-sanaa miellyttävämpi, koska se häivyttää tehokkaammin sen yhteiskunnallisen ikävyyden, että moni ihminen asuu kadulla. Sanalla koditon on liian kipeä kytkös lämpöä henkivään koti-sanaan, kun taas asunto-sanasta johdettu asunnoton kuvaa riittävän viileästi näitä pudokkaita.

Tapahtuisiko deittipalstalla sensaatio, jos joku ilmoittaisi olevansa lihava? Seuranhakijoilla on uskomatonta luovuutta sananvalinnoissaan. Yksi ilmoittaa olevansa muodokas, toinen taas isoluinen, kolmas arvoituksellisesti +XL. Ja kun ihmisiltä kysytään, mikä on tärkeintä parisuhteessa, useimmat vastaavat: rehellisyys ja avoimuus.

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Norsulla on isot luut

  1. Leila sanoo:

    Pakko kommentoida paria yksityiskohtaa.

    Mielestäni liikuntarajoitteinen on eri asia kuin liikuntavammainen, joten molempien käsitteiden käyttö on perusteltua eikä kyse välttämättä ole asioiden kaunistelusta. Esimerkiksi huonokuntoinen vanhus tai erittäin ylipainoinen henkilö voi olla liikuntarajoitteinen (hänen liikkumisensa on siis jotenkin poikkeuksellisen vaikeaa joissakin olosuhteissa), vaikka hänellä ei olisi mitään vammaa. Liikuntavammainen taas yleensä on myös liikuntarajoitteinen, joskin on heitäkin, joilla on vammadiagnoosi, mutta liikunnan rajoitteet varsin vähäisiä. Ympäristö pitäisi tehdä mahdollisimman esteettömäksi kaikin tavoin rajoitteisille (jolloin rajoitteet itse asiassa vähenevät), mutta nykyjärjestelmässä tarvitaan myös vammainen-käsitettä turvamaan tiettyjä oikeuksia.

    Jos ymmärsin oikein, hearing impaired -käsitteellä viitataan sellaisiinkin henkilöihin, jotka eivät todellisuudessa ole kuuroja, eikä laajempaa käsitettä siten voi korvata kuuro-sanalla. Kuurous on kuulon täydellistä tai lähes täydellistä puuttumista. Se on useimpien kuurojen itsensä mielestä ominaisuus, ei vamma tai puute, ja kuuroilla on oma kieli, kulttuuri ja yhteisö. Sen sijaan heikkokuuloiset liittyvät useissa tapauksissa kuulevien yhteisöön. Kaikki heikosti kuulevat eivät siis ole kuuroja eikä heistä pidä sellaisina puhua. Sokea-käsitteessä on osittain samoja ongelmia (kaikki heikkonäköiset eivät ole sokeita), mutta sokeat eivät muodosta samalla tavalla erillistä yhteisöä kuin kuurot.

  2. agricocacola sanoo:

    Kiitos ansiokkaista huomioista. En kiistä, ettei sanoilla voisi olla tilanteittain selviäkin merkityseroja.

    Postaukseni terävin kärki tuikkii sellaiseen kielenkäyttöön, jonka päätarkoituksena on nimenomaan kaunistelu ja tosiasioiden peittely. Kun ei uskalleta puhua vammasta, turvaudutaan rajoitteeseen tai johonkin muuhun värittömään uudissanaan. Havaintojeni mukaan on ihmisiä, jotka juuri ylivarovaisuuttaan tukeutuvat mieluummin kiertoilmaukseen.

    Sama ilmiö liittyy hearing impaired (’kuulovammainen’) -ilmaukseen. Kuulovammainen ei tietenkään automaattisesti ole kuuro. Minusta eniten oikeutta kuulemattomille ihmisille tekee kuitenkin vanha kuuro-sana, josta lisäksi puuttuu maininta vammasta.

    Kuulokykyä ilmaisevalle janalle mahtuu kaikenkuuloisia aina (umpi)kuurosta hyväkuuloiseen. Kuuron tai heikkokuuloisen tapauksessa voi hyvällä syyllä puhua kuulovammasta ja kuulovammaisesta, jos kuulo on vaikkapa jonkin onnettomuuden seurauksena vaurioitunut. Kuulorajoitteiselle en keksisi käyttöä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s