PISAt housuun

Jokainen kirjoittaja muistaa hetken, jolloin päässä olevia ajatuksia ei saa millään muotoiltua ruudulle. Hän havaitsee, ettei kielellinen muotoilu tee ajatuksille oikeutta, jolloin sanallinen ilmiasu jää jotenkin vaillinaiseksi ja ehkä rakenteeltaankin kulmikkaaksi.

Huomaan usein itsekin etsiskeleväni prikulleen tiettyä ilmaisuvoimaista sanaa – jota ei sitten ole todellisuudessa kielessä olemassakaan. Oman tekstini palikoiden pitää aina resonoida. Eihän muodikkaan puvun kantajakaan vakuuta, jos rintamuksessa on smetanaroiskeet.

Kun ei käytä aina ensimmäisenä mieleen juolahtavaa sanaa, pysyy sanasto vauraana. Mäki saattaakin olla täsmällisemmin kumpu, harju tai nyppylä. Erilaisia hanskoja voi kutsua sormikkaiksi, rukkasiksi, kintaiksi, tumpuiksi tai lapasiksi.

Käytännön pila on jonninjoutava laina englannista, sillä suomessa on kätevämpiä ja elämänmakuisempia vastineita tuhlailtavaksi asti: pila, jekku, jäynä, metku, kuje tai kepponen. Tekstilajin mukaan (musiikki)kappale voi olla myös biisi, kipale, raita tai styge. Johtuukohan rahapulan aiheuttamasta ahdingosta, että verbi olla velkaa on saanut sellaisia fyysistä tilaa kuvaavia kiertoilmauksia kuin olla auki ja olla pystyssä?

Sanavarastoa mittaavasta testistä opin uuden sanan: ryntö. Kielitoimiston sanakirjan mukaan se tarkoittaa ”kahden hammaspyörän hampaiden kosketusta toisiinsa”. Sana-artikkelissa on tosin harvinainen kirjoitusvirhe, koska siinä on muoto tosiinsa. Virhe kuulemma korjataan sanakirjan seuraavaan versioon ensi vuoden puolella.

Googletin äskettäin takkavälineiden nimityksiä. Se lapiomallinen kapistus on kihveli. Hiilihanko on kaksi- tai kolmihaarainen kohennusrauta ja hiilikola litteäpäinen työntörauta. Nimityksiä on tietysti paljon muitakin – ja voi miten ne ovat sanoina yhtä rautaisia kuin konkreettiset kohteensa!

Ensi kerralla sinun ei tarvitse enää mökillä viittilöidä jotakuta antamaan sitä juttua vaan voit suoraan pyytää ojentamaan hiilikolan. Tunnustan viljeleväni toisinaan tahallani kirjakielisiä ilmauksia. Kolme kovaa koota ovat kosolti, kernaasti ja konsanaan. Kaikki jumalaisen kaunista suomea.

Ei pidä unohtaa myöskään sanojen merkitysten hienosyistä verkkoa. Henkinen ja hengellinen eivät ole synonyymeja, vaikka ne ovat lähikäsitteitä. Adverbit erityisesti ja erikoisesti on nykykielessä pidettävä erillään. Jos vertaamme lauseita

Vaari piti erityisesti kahvista.

ja

Vaari piti erikoisesti kahvista.

saamme selville, että jälkimmäinen viittaa vaarin jollain tavoin outoon kahvisuhteeseen.

Ei olisi mukavaa maata vegetatiivisessa tilassa (tiedottomana), varsinkaan jos ihmiset puhuvat minusta vihanneksena (engl. vegetable) vain siksi, että sanat sattuvat muistuttamaan toisiaan. Tämä on kaiketi sitä kuuluisaa vihapuhetta.

Keväästä asti on aiheellisesti surkuteltu nuorten näivettyvää sanavarastoa. Moni nuori ei lehtiartikkelien perusteella osaa tulkita sanoja ynseä, höveli, jouheva, joutilas, empatia ja demonstroida. On tukalaa perustella kärsivällisesti kantojaan, jos ei jaksa syventyä mihinkään pitkään tekstiin. Jos heitä pyytää etsimään tekstistä punaisen langan, he varmaan rupeavat vertailemaan vaatteidensa ompeleita.

Moderni tekstitulva painaa nuoria uppeluksiin eikä siinä 112-mobiilisovelluskaan pelasta. Niinpä on selvää, että myös heidän tuottamansa välimerkitön ja yhdyssanavirheisen elastinen apulantansa on karmivaa luettavaa. Ei voi olla hyvä kirjoittaja, jos ei ole hyvä lukija.

Paljon lukeva ihminenkään ei välttämättä ymmärrä, mitä tarkoittaa se, että puuron pintaan on tullut ketto (= ohut kalvo). Sosiaalista mediaa tuntematon kirjanoppinut jäärä taas ei välttämättä tajua, mitä on maalittaminen (= some- tm. hyökkäyksen operoiminen jotakuta vastaan). Lukemalla oppii ja oppimalla lukee aina uutta.

Palatakseni alkuteemaan rupesin miettimään sanaston ulottuvuuksia toisinpäin. Voiko kieli ilmaista enemmänkin kuin on tarvis? Vaikuttaa mielettömältä tilanteelta, että käytettävä kieli ikään kuin välittäisi liikaa informaatiota. Mieleeni tulee kaksi erityyppistä pohdinnan arvoista esimerkkiä.

Lauseella

Räystäät tippuvat

ei viitata konkreettisten räystäiden irtoamiseen ja putoamiseen katon reunasta vaan räystäistä tippuvaan sulamisveteen. Lause voi olla hiukan vanhanaikainen ilmaisutapa, mutta se kuvastaa kiinnostavasti äärimmilleen pelkistettyä kielenkäyttöä, jonka räystäästä on tippunut jo kriittinenkin elementti (vesi) pois.

Toinen esimerkki on jalkapalloselostajan papupadasta, kun lupaava hyökkäys kuivui kasaan:

Pallo ei koskaan mennyt maaliin saakka.

Ajan adverbi koskaan on merkitykseltään ehdoton. Jotain ei siis tapahdu ikinä, milloinkaan. Mutta voihan pallo päätyä verkkoon vaikka heti seuraavan hyökkäyksen päätteeksi.

Lause voidaan toki tulkita niinkin, että pallo ei koskaan mennyt maaliin saakka juuri kyseisessä hyökkäystilanteessa. Tällainen dramaattinen koskaan-sanan venytetty käyttö on tietysti omanlaisensa tyylikeino.

Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s