Eräässä parkkihallissa on kyltti, jossa lukee: ”Varo putousta”. Mikä ihmeen putous? Selvisi, että kyse on tasoerosta kynnyksen jälkeen. Sehän on pudotus! Ilmaisuvoimainen kielemme hyväksyy tuontyyppisestä korkeuserosta kolmekin sanaa: putous, pudotus ja putoama (Kielitoimiston sanakirja). Yllätyin siinä määrin, että näytin varmaan samalta kuin koira, jolle on juuri tehty korttitemppu.
Sanat jaksavat kiehtoa. Sanakirjoja selaillessani aloin miettiä, mitä sanaa olisi mahdollisimman kimuranttia määritellä. Maineikkaan yhdysvaltalaisen sanakirjan Merriam-Websterin toimittaja Kory Stamper kertoi käyttäneensä neljä kuukautta sanan God (jumala) määrittelemiseen. Helpoin osuus God-sanan merkityksistä oli kuvata sen partikkelikäyttö esim. ilmauksessa ”Oh, my God!”, sillä siihen ei liity jumaluutta tai olemassaolon ja henkisyyden ulottuvuuksia.
Kielitoimiston sanakirja antaa jumala-sanalle päämerkityksen ”tav. persoonallisiksi käsiteltyjä yliluonnollisia olentoja, joiden uskotaan hallitsevan luonnonvoimia, ihmisten kohtaloita ym.”. Toisena merkityksenä on ”mm. kristinuskossa palvottava korkein olento, Luoja, Herra, Kaikkivaltias”.
Merriam-Websterin sanakirja painottaa God-hakusanassa vähemmän persoonallista jumalolentoa ja tuo enemmän esille jumaluudessa olevaa suurinta tai perimmäistä todellisuutta. Tämä kuvannee osuvammin nykyihmisen pirstaloituneempaa jumaluuskäsitystä, johon liittyy kansankirkon laskeva suosio ja erilaisten yksilöllisempien new age -elementtien kasvanut kannatus.
Merriam-Websterin alamerkityksessä vasta kuvataan jumala ”kaikkivaltiaana, täydellisen viisaana ja hyvänä olentona, jota palvotaan (kuten juutalaisuudessa, kristinuskossa, islamissa ja hindulaisuudessa) maailmankaikkeuden luojana ja hallitsijana”.
Jumala-sanaa muistuttavia utuisia metafyysisiä käsitteitä ovat vaikkapa vapaa, elämä ja avaruus. Tällaisia sanoja pitää selittää ja kuvailla monin apukäsittein ja esimerkein. Silti biologeillakaan ei ole täydellistä määritelmää sille, mitä elämä loppujen lopuksi on. Myös kulttuuriset, uskonnolliset ja poliittiset taustatekijät saattavat sävyttää sanojen määritelmiä. Sellaisia sanoja ovat esim. pyhä ja tasa-arvo.
Konkreettisia asioita ja esineitä – substantiiveja – pystyy näppärämmin kuvailemaan niiden ominaisuuksien perusteella.
mikrovaikuttaja (uudissana 2019)
= somessa toimivia mielipidevaikuttajia, jotka suosittelevat seuraajilleen erilaisia tuotteita ja palveluja
Jotkin sanat voivat kantaa poikkeuksellisen tarkkaa merkitysvyyhteä. Sellainen voi olla vaikkapa poromiesten kielenkäytössä hienovirittynyt ilmaus, josta normaali, tolkun ihminen ei ole koskaan kuullutkaan.
= neljännellä ikävuodellaan syystalvella kuohittu ja sen johdosta sarvensa keskitalvella pudottanut urosporo
Normaalisti sanoilla on myös synonyymeja, joilla voidaan vähintäänkin tarkentaa määritelmää. Adjektiiveja yleensä kuvataan rinnastamalla muita lähiadjektiiveja. Mukana on tietysti sanan yleistä käyttöä kuvaavat esimerkit. Adjektiivin merkitys on kuitenkin abstrakti niin kauan kuin se yhdistetään johonkin substantiiviin.
notkea
= taipuisa, joustava, norja; sulava, vetreä
Mielenkiintoinen piirre sanojen olemuksessa on se, että mitä yleisempi ja yleispätevämpi sana on, sitä vaikeampi sitä on perinpohjaisesti avata. Olla- ja tulla-verbeillä on Kielitoimiston sanakirjassa jopa kymmeniä erilaisia merkityksiä, joilla pyritään esittämään koko sanan merkityskenttä.
Esimerkiksi lauseissa ”kaloja tuli vähän”, ”tulemme hyvin toimeen” ja ”tulen kiinnittämään siihen huomiota” käytetään tulla-verbiä aivan eri merkityksissä ja lauseasemissa. Ensimmäisessä viitataan saaliin kertymiseen, toisessa on kyse idiomaattisesta käytöstä ja kolmannessa verbiä käytetään tulevan ajan ilmaisuun.
Moniulotteisia, abstrakteja substantiiveja ovat vaikkapa ala, tila ja taso. Niitähän itsessään käytetään kuvailemaan erilaisia konkreettisia ja kuvaannollisia olemassaolon muotoja, paikkoja ja sijainteja kolmiulotteisessa avaruudessa. Jälleen palataan olemassaolon syvimpiin abstraktioihin.
Tieteessä on pyrkimyksenä määritellä käytetyt avainsanat täsmällisiksi käsitteiksi, joita termeiksi haukutaan. Omalta yliopistouralta muistan sellaiset käsitteelliset kammotukset kuin diskurssi ja emansipaatio. Pysytään mieluummin arjen piirissä.
Yhtä lailla erilaisten konjunktioiden (että, kuin) täsmällinen määrittely on hankalaa kuin laturijohdon selvittäminen. Että on sekä puhutussa että kirjoitetussa kielessä tärkeä kieliopillinen rakennuspalikka, joka tavallisimmin sitoo yhteen päälauseen ja sivulauseen. Että-sanalla on käytännössä pelkkä kieliopillinen tehtävä, sillä se ei kanna itsenäistä, muista riippumatonta merkitystä. Että osaa olla hankala(a)!